Yhdeksän kuukautta

Pojan kuolemasta on kulunut tasan yhdeksän kuukautta. Yhdeksän kuukautta siitä, kun kuulin hänen viimeisen henkäisynsä ja hänen kätensä kylmeni kädessäni. Olin täysin turta ja tyhjä. Aivot eivät käsittäneet, mitä juuri tapahtui. Tajusin ja kuitenkaan en tajunnut.

Viimeiset hetket kulkevat filminauhana mielessäni niinä öinä, kun en saa unta. Eräällä suruluennolla surututkija kertoi, että trauman merkki on se, että päässä pyörii se traumaattinen tapahtuma uudelleen ja uudelleen. Olen siis traumaattinen surussani. Odotan päivä päivältä ja viikko viikolta, että pääsisin noiden viimeisten päivien läpi ja pystyisin ilman kyyneleitä muistamaan niitä ihania ja hyviä päiviä ja aikoja, joita meillä oli yhdessä, paljonkin.

Elämässäni on paljon hyvää myös ihania rakkaita ihmisiä ja kaikki hyvän elämän rakennusaineet. Niiden pohjalta yritän rakentaa uutta loppuelämääni, joka on erilainen, miksi sen joskus suunnittelin, mutta siitä saa kyllä ihan hyvän elämän. Ja onhan niin, että loppujen lopuksi minun osani on helppo. Pojan osa oli olla sairas ja kuolla. Hänen osansa oli kohtuuton. Ei minun. Minä elän.

Kun olet menettänyt rakkaasi

Voit vuodattaa kyyneleitä, koska olet menettänyt rakkaasi tai voit hymyillä, koska hän on ollut elämässäsi.
Voit sulkea silmäsi ja odottaa häntä palaamaan takaisin tai voit avata silmäsi ja nähdä sen kaiken, mitä hän jätti elämääsi.
Sydämesi voi täyttyä tyhjyydellä, koska et näe enää rakastasi, tai se voi olla täynnä sitä rakkautta, jonka jaoit hänen kanssaan.
Voit kääntää selkäsi huomiselle ja elää menneessä tai antaa onnellisen menneisyyden kantaa sinut onnelliseen tulevaisuuteen.
Voit vetäytyä menetyksesi taakse tai voit pitää rakkaasi muiston elävänä.
Voit sulkeutua suruusi tai voit jatkaa elämääsi kuten rakkaasi olisi halunnut sinun tekevän.
Hymyile, avaa sydämesi, rakasta, rakasta ja jatka elämääsi.

Teksti on erittäin vapaasti suomennettu, alkuperäiskirjoittaja Elizabeth Ammons

Hyvää Juhannusta!

Syöpätarina jatkuu

Pienen perheemme syöpätarina ei alkanut pojan syövästä eikä päättynyt pojan syöpäkuolemaan. Pojan isällä todettiin vuosia sitten myelooma, joka saatiin autologisella kantasolusiirrolla kuriin moneksi vuodeksi. Vuosien kuluessa sairauden merkkiaineet ovat pikkuhiljaa nousseet kolmen kuukauden välein tehdyissä kontrolleissa. Alunperinkin oli selvää, että sairaita kantasoluja siirtyi omilla kantasoluilla tehdyssä hoidossa.

Pojan sairaus ja kuolema ovat olleet meille rankkoja kokemuksia ja se valitettavasti taitaa näkyä myös pojan isän sairauden kulussa. Myelooman merkkiaineet olivat huhtikuussa kolminkertaiset verrattuna tammikuun arvoihin. Sairaus on tulossa takaisin. Hoidot aloitetaan siinä vaiheessa, kun oireet ilmaantuvat, näin lääkäri sanoi huhtikuussa. Seuraava kontrolli on heinäkuussa.

Syöpätarinamme siis jatkuu. Myelooma on kuitenkin niin yleinen syöpä, että siihen kehitetään koko ajan uusia tehokkaita hoitoja. Niihin luottaen odotamme tulevaa.