Sydän auki kohti eheytymistä

Jos omaa kotikaupunkia voi sanoa rakastavansa, niin minä rakastan tätä uutta kotikaupunkiani.

Kaupungin keskusta on ollut laajasti sekaisin ja myllerrettynä, aivan kuten minun sydämeni. Hämeenkatua alettiin repiä auki niihin aikoihin, kun pojan sairaus todettiin. Sairauden aikana mylläkkä kaupungissa lisääntyi ja se kaikki sopi oikein hyvin sielunmaisemaani. Kuoppia, kuraa, kaaosta ja myllerrystä.

Tämän kesän kuluessa kaupungin kaduilla on jo nähtävissä pätkiä kauniista, uudistetuista osuuksista ja raitiotiestä. Silti kuoppia ja auki revittyjä katuja ilmestyy uusiin kohtiin. Aivan kuten itselläkin suru jo välillä tuntuu kauniilta kaipaukselta, mutta silti se yllättää uusissa tilanteissa kuraisena ja syvänä kuoppana.

Samaan aikaan, kun kaupungin sydän on ollut auki revittynä se on ollut sitä myös minulla. Ja samassa tahdissa me siitä eheydymme. Näin haluan uskoa.

Vuosi on täynnä

Päivistä on muodostunut viikkoja ja viikoista kuukausia. Nyt kuukausista, viikoista ja päivistä tulee täyteen yksi vuosi. Tänään 22.9. ajan ratas pyörähtää kulkemaan seuraavaan vuoteen ilman poikaa.

Työmatkani kulkee sairaalan ohi ja monta kertaa sillä kohdalla on tullut valtava halu elää uudelleen ne aamut, kun kiirehdin osastolle pojan luokse. Muistan, miten poika raotti silmiään ja jatkoi sitten untaan. Istuin hämärässä huoneessa poikaa katsellen. Ajatellen, että vielä on siinä.

"Kun suru häipyy, tulevat muistot ja ne satuttavat yksi kerrallaan." - Eeva Kilpi

Syksyssä kohtaavat elämä ja kuolema

Syksyyn sisältyy luopuminen kesästä ja valmistautuminen talveen. Elävät kukkivat kasvit vaihtuvat kuolleisiin korsiin ja tippuviin lehtiin. Pimeys valtaa tilaa valolta. Elämä ja kuolema kohtaavat.

Meille syyskuu tulee aina olemaan se kuukausi, kun poikamme kuoli. Kuoleman kuukausi. Surun ja ikävän kuukausi. Luopumisen kuukausi.

En vieläkään ole nähnyt pojasta unta. Mieleni on varmaan jotenkin lukossa. Olen niin kovin toivonut näkeväni hänet edes siten. Pojan isä oli nähnyt unessa, miten hän oli sanonut pojalle, että mahtavaa, kun olet siinä, kun meillä on ollut niin kova ikävä. Täytyy vain yhä jaksaa odottaa. Ehkä mieleni vielä päästää unen läpi.

Päättyvän kesän kuluessa olen hoitanut kukkiani ja ne ovat kukoistaneet runsaammin ja kauniimmin kuin koskaan ennen. Olen hakenut iloa kukkien väriloistosta ja ylipäätään erilaisista väreistä. Itsetehtyä väriterapiaa.