Viimeisen kerran?

 Viimeiset pyörivät yhä mielessäni. Nyt olen miettinyt sitä, miten varsinkin ikääntymisen myötä on asioita, joita tekee viimeistä kertaa tietäen, että se on viimeinen kerta. On myös asioita, joita tekee viimeistä kertaa tietämättä, että se oli viimeinen kerta.

Pitkäaikainen sienestys- , marjastus- ja työkaverini menehtyi syöpään 58 vuotiaana. Näin hänet viimeisen kerran TAYSin käytävällä pojan kuoleman jälkeen. Puhuin hänen kanssaan puhelimessa viimeisen kerran kesäkuussa, jolloin hän sanoi, ettei jaksa puhua enää. Viimeiset viestit välittelimme kolmisen viikkoa ennen hänen kuolemaansa. 

Poika lähti sairaalaan viimeistä kertaa ja muistan, miten katselin hänen kätensä heilautusta isänsä vierestä autosta ja aivankuin jokin olisi kuiskinut korvaani "Tämä on viimeinen kerta, poika ei enää tule takaisin". 

Kun jouduimme luopumaan koirastamme keväällä, tiesimme pojan isän kanssa kumpikin sen, että siinä oli elämämme viimeisin koira. Emme pysty enää takaamaan, että voisimme huolehtia koirasta reilut kymmenen vuotta, mikä olisi sen elinikä. Meille ei siis enää voi tulla koiraa, vaikka miten siitä tykkäisimme.

Auton suhteen, silmäsairauksieni ja ikääntymisemme vuoksi olemme tulleet siihen tulokseen, että nykyinen automme on viimeinen. Ajamme sillä niin kauan kuin pystymme ja sen jälkeen ei enää ole tarvetta autolle. Kulkemiset pitää sen jälkeen hoitua jotenkin muuten.

Kaikesta huolimatta elämään täytyy sisällyttää myös asioita, joita tekee ensimmäistä kertaa. Edes yksi tai kaksi asiaa vuodessa voisi olla sellaisia, joita tekee ihan ensimmäistä kertaa (ja ehkä viimeistäkin). 




Suositut tekstit