Pojan poikkeuksellinen elämä jätti jälkeensä merkityksiä. Ympäri maailmaa asuu ihmisiä, jotka muistavat hänet. Hänet tavattuaan eräästä nuoresta miehestä tuli kehitysvammaisten Special Olympics-valmentaja. Eräs äiti sanoi, että hän unohtaa kaiken, mitä hänelle on puhuttu downin syndroomasta, kun oli tavannut pojan. Monien kasvoille nousee hymy häntä muistaessaan.
Poika opetti meillekin paljon: Mikään ulkoinen ei ole tärkeää. Tärkeää on se, miten kohtelemme toisiamme ja kunnioitamme toisiamme.
Kodissa ei ole tärkeää juoda aamukahvia tietyn merkkisistä kahvikupeista, vaan juoda kahvia yhdessä. Ei ole tärkeää vaihtaa sohvakalustoa parin vuoden välein muodin mukaiseksi vaan istua koko perhe sohvalla vierekkäin ja olla yhdessä. Myös Ikeasta ostetuilla ikkunaverhoilla pystyy sulkemaan pimeyden kodin ulkopuolelle.
Tärkeää ei ole se, onko lihava vai laiha, pitkä vai pätkä. Tärkeää on se, että osaa olla hyvä toiselle ihmiselle, joka on siinä lähellä. Tärkeää on osata iloita ja rakastaa. Poika muisti päivittäin kertoa, että rakasti ja hän näytti ilonsa.
Poika sanoi, ettei ole elämää ilman musiikkia. Hänen elämässään olikin paljon musiikkia. Laulujen avulla hän oppi alun perin puhumaan. Musiikki on myös pojan isoveljen elämässä keskeisessä roolissa, se on hänen ammattinsa. Minun molemmat rakkaat musiikkipoikani.
Pojan elämällä oli monelle merkitystä. Kuolemasta en voi sitä sanoa.
