Syöpähoitojen kanssa eläminen

Perheessämme on alkamassa kolmas syöpähoitojen vaihe. Ensimmäinen oli silloin, kun miehellä ensimmäisen kerran todettiin myelooma. Hän kulki sairaalassa hoidoissa puoli vuotta ja sen jälkeen hän oli autologisessa kantasolusiirrossa. Väliin mahtui monta ihanaa vuotta siihen asti, että pojan syöpä löytyi. Vuosi meni pojan kuolemasta ja nyt miehen syöpähoidot alkavat jälleen. Ensi viikolla on ensimmäinen tiputus.

Syöpähoidot tekevät huonon olon. Hoitoja saava on väsynyt ja huonovointinen. Infektioherkkyys lisääntyy, joka tarkoittaa, että meille ei saa tulla kylään kuin täysin terveenä. Elämää eletään hoitojen ehdoilla ja niiden tahdissa. Jännitetään, tehoavatko hoidot. Jos eivät, odotetaan lääkäreiden ehdotuksia seuraavaksi askeleeksi. Jos tehoavat, hyvä juttu, iloitaan siitä.

Pitää pystyä sietämään epävarmuutta. Reissut tehdään extempore, voinnin ja hoitojen salliessa, jos tehdään. Suunnitella niitä ei voi. Elämä sykkii tässä ja nyt. "Sitten kun"-elämä on syytä unohtaa. Älä siis ystäväni kysy minulta lomasuunnitelmista. Niitä ei toistaiseksi ole.

Poika alkoi viimeisenä kesänään huomioimaan taivaan sinisyyden ja pilvien muodot. Hän alkoi tarkemmin kuulla lintujen laulun ja kiinnitti huomiota luonnon kauniisiin yksityiskohtiin. Ehkä kuoleman ja sairauden läheisyys korostaa värejä ja tuoksuja? Tekee hetkistä väkevästi elämän makuisia ja näköisiä? Nostaa esiin kiitollisuuden kaikesta siitä kauniista ja ihanasta, jota elämä tarjoaa - ehkä? Pitäisi muistaa elää kaikkina niinä päivinä, jolloin ei kuole.




Miten tästä voi kukaan selvitä?

Tuon kysymyksen esitti lapsensa menettäneiden perheiden tapaamisessa yksi läsnä ollut isä.  Niin, miten tästä kukaan ylipäätään selviää? Mikä on se vaihtoehto, jos ei selviä - Menettää järkensä, kuolee itse pois?

Jäin vahvasti pohtimaan tuota epätoivoista kysymystä. Enkä edelleenkään keksi mitään muuta vastausta kuin että pitää lähteä selviytymään yhdestä hetkestä toiseen. Yksi päivä kerrallaan. Sen kauemmaksi ei kannata katsella. Siinä hetkessä, kun ei kykene tekemään mitään muuta, keskittyy vain hengittämään. Se riittää siihen hetkeen. Jokainen hetki kantaa seuraavaan hetkeen. Ja kun päiviä kuluu, niistä muodostuu viikkoja, kuukausia, vuosia.

Selviäminen ei tarkoita sitä, että lapsen kuolema unohtuisi, että surusta jotenkin paranisi. Suru tulee kulkemaan mukana koko loppuelämän. Aina tulee olemaan elämä sitä ennen ja elämä sen jälkeen. Paluuta siihen ennen- elämään ei enää ole. On vain jälkeen -elämä. Elämä, joka rakentuu uudelleen hetki hetkeltä ja päivä päivältä. On ryhdyttävä rakentamaan uutta erilaista tulevaisuutta niillä rakennusaineilla, joita siinä tilanteessa on käytettävissä.

Voitte katsoa minua ja miettiä, miten hyvin olen selvinnyt. Käynhän töissä ja olen säilyttänyt toimintakykyni. Se ei silti tarkoita sitä, että suru ja ikävä olisi kadonnut elämästäni. Ei tarvitse kovinkaan paljon raaputtaa pintaa, kun suru ryöpsähtää esiin. Jos kuvittelen elämäni taloksi niin talossani on himmeä kynttilöiden valaistus. Se näyttää siistiltä ja hyvältä paikalta asua. Valaistus kuitenkin kätkee pölyiset nurkat ja pöydät. Jos valot laitettaisiin täysillä päälle, kaikki se pöly tulisi näkyviin. Siksi pidän enemmän kynttilöistä. Saan lymytä siellä suruni kanssa.

Muuttumatta tästä ei ainakaan selviä. Suurta jalostumista ei surevan sielussa tapahdu, mutta niin perinjuurin ravistava kokemus tämä on koko minuudelle, että sama ihminen en enää ole.

Sain kuvan kukan 14.5.2017. Kysymyksessä oli entisen elämäni viimeinen päivä, sitä en toki silloin tiennyt. Se oli äitienpäivä. Kukka on selvinnyt tähän päivään. Minäkin olen.



Vuoristoradan kyydissä

Välillä tuntuu siltä, että kaikesta selviää. Pojan kuolemasta ja miehen sairauden palaamisesta. Sitten taas tulee tunne, että ei jaksa enää yhtään mitään. Tekisi vain mieli oikaista itsensä, laittaa silmät kiinni - eikä koskaan enää herätä. Väsymys on niin totaalista välillä.

Juuri nyt olen ihan uupunut. Kaikki ärsyttää ja tekisi mieli vain rähjätä. Silti pakotan itseni sytyttämään lyhdyt ulos. Odottamaan huomista päivää. Jospa (pojan sanoin) huomenna olisi parempi päivä.

Miehen sairaus on palannut. Tutkimuksin tarkennetaan tilanne ja hoidot aloitellaan pikkuhiljaa. Niin lääkäri sanoi. Tiedossa hoitojen myötä infektioiden välttelyä, tulosten jännittämistä, pahimman pelkäämistä ja parhaan toivomista. Toivo on toki suurempi miehen sairauden kohdalla, mitä se oli pojan sairaudessa. Silti ilman pelkoa siitä ei selviä.

Sunnuntaina tulee vuosi pojan hautajaisista. Silloin oli kaunis ruska, ihana auringonpaiste. Päivä oli niin kaunis syksyinen päivä kuin syksyinen päivä voi olla kaunis.

Poikaa on aivan hirvittävä ikävä.



Suositut tekstit