Vuoristoradan kyydissä

Välillä tuntuu siltä, että kaikesta selviää. Pojan kuolemasta ja miehen sairauden palaamisesta. Sitten taas tulee tunne, että ei jaksa enää yhtään mitään. Tekisi vain mieli oikaista itsensä, laittaa silmät kiinni - eikä koskaan enää herätä. Väsymys on niin totaalista välillä.

Juuri nyt olen ihan uupunut. Kaikki ärsyttää ja tekisi mieli vain rähjätä. Silti pakotan itseni sytyttämään lyhdyt ulos. Odottamaan huomista päivää. Jospa (pojan sanoin) huomenna olisi parempi päivä.

Miehen sairaus on palannut. Tutkimuksin tarkennetaan tilanne ja hoidot aloitellaan pikkuhiljaa. Niin lääkäri sanoi. Tiedossa hoitojen myötä infektioiden välttelyä, tulosten jännittämistä, pahimman pelkäämistä ja parhaan toivomista. Toivo on toki suurempi miehen sairauden kohdalla, mitä se oli pojan sairaudessa. Silti ilman pelkoa siitä ei selviä.

Sunnuntaina tulee vuosi pojan hautajaisista. Silloin oli kaunis ruska, ihana auringonpaiste. Päivä oli niin kaunis syksyinen päivä kuin syksyinen päivä voi olla kaunis.

Poikaa on aivan hirvittävä ikävä.