Kaupungin keskusta on ollut laajasti sekaisin ja myllerrettynä, aivan kuten minun sydämeni. Hämeenkatua alettiin repiä auki niihin aikoihin, kun pojan sairaus todettiin. Sairauden aikana mylläkkä kaupungissa lisääntyi ja se kaikki sopi oikein hyvin sielunmaisemaani. Kuoppia, kuraa, kaaosta ja myllerrystä.
Tämän kesän kuluessa kaupungin kaduilla on jo nähtävissä pätkiä kauniista, uudistetuista osuuksista ja raitiotiestä. Silti kuoppia ja auki revittyjä katuja ilmestyy uusiin kohtiin. Aivan kuten itselläkin suru jo välillä tuntuu kauniilta kaipaukselta, mutta silti se yllättää uusissa tilanteissa kuraisena ja syvänä kuoppana.
Samaan aikaan, kun kaupungin sydän on ollut auki revittynä se on ollut sitä myös minulla. Ja samassa tahdissa me siitä eheydymme. Näin haluan uskoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.