Itselleni tämä on merkinnyt sitä, että olen jättänyt joukkoliikenteen ja alkanut kulkemaan omalla autolla ne vähäiset ajelut, joita pitää ajella. Lisäksi pyrin tekemään kotona etätöitä niin paljon kuin vain pystyn. Valitettavasti kokonaan en ole pystynyt jäämään etätöihin. Kauppoja välttelen mahdollisimman paljon, vain pikkuisessa lähikaupassa olen pikaisia poikkeamia tehnyt, muuten kauppojen kotiinkuljetus on hoitanut pääasiassa ruokaostoksemme.
Silti monen vuoden syöpäkokemuksella nämä rajoitustoimet eivät tunnu mitenkään oudoilta tai vaikeilta toteuttaa. Silloin, kun rakkaan henki on omien toimien varassa, tottakai pyrkii siihen, ettei omalla toiminnallaan aseta rakastaan vaaraan. Tämän pitäisi olla selvää ihan jokaiselle tässä tilanteessa.
Surullista tämä on siinä, että emme ole saaneet lastenlasta vanhempineen meille pitkään aikaan kyläilemään. Hänen syntymäpäivänsäkin juhlimme kuvapuhelun avulla ja lahjat veimme laatikossa oven taakse. Hänellä on vähän väliä jotain pientä nuhakuumetta ja sellaista ei ole nyt varaa ottaa vastaan.
Voin vain miettiä, miten suuresti poika olisi ollut huolissaan meistä kaikista läheisistään tässä tilanteessa ja miten huolissamme me olisimme olleet hänestä. Järkyttyneenä luin siitä, miten HUSin syöpää sairastavien lasten osastolla oli henkilökunnalla todettu sairautta. Se on se viimeinen paikka, minne sen saisi mennä.
Tämä on kuitenkin ohimenevä vaihe. Pysytään terveinä ja etenkin turvataan omilla toimillamme rakkaidemme terveys.
