Kuolleiden lasten muistopäivä 23.9.2018

Tänään vietetään kuolleiden lasten muistopäivää. Mekin vietämme sitä osanottokukkien äärellä. Poika pääsi pois eilen aamulla klo 03:15.

Olimme nukkuneet koko perhe jo useita öitä samassa pienessä sairaalahuoneessa. Aluksi nukuimme kaikki. Sitten yhden yön valvoimme isän kanssa vuorotellen pojan vuoteen ääressä. Toisena yönä siinä vuorotteli hoitajia ja me isän kanssa nukuimme pätkittäin. Lauantaita vasten yöllä hoitaja istui pojan vuoteen äärellä. Isäkin oli hereillä ja herätti minutkin, kun poika lopetti hengittämisen.

Pojan munuaiset olivat lopettaneet toiminnan jo päiviä sitten. Keuhkoissa oli nestettä ja vatsaontelo pullotti askitesta, joka painoi palleaa ja keuhkoja. Maksan toiminta oli hiipunut. Sydän oli terve ja vahva ja se jaksoi senkin jälkeen, kun muut elimet eivät enää jaksaneet. Kunnes sekin väsyi ja lopetti lyömisen.

Päivystävä lääkäri kävi toteamassa pojan kuolleeksi. Poika pestiin ja hänelle puettiin hänen lempivaatteensa ja äidin kutomat sukat. Hänelle pedattiin puhtaat lempilakanat. Kainaloon asetettiin nalle. Isän kanssa itkimme pojan ääressä ja kiitimme häntä siitä, että hän oli meidän poikamme. Hetken kuluttua hänet tultiin hakemaan ja vietiin pois.

Vaikka meillä on ollut paljon aikaa tottua ajatukseen pojan kuolemasta ja olen siitä tännekin kirjoitellut, ei siihen siltikään ole voinut valmistautua. On niin lohdutonta tämä hirvittävä ikävä, nyt kun poikaa ei todellakaan enää ole. Koti huokuu tyhjyyttä. Pojan tavarat muistuttavat siitä, että poika ei enää niitä käytä.

Pojan vuoksi toivon, että taivas on olemassa. Hän on paikkansa siellä ansainnut. Sinnikäs ja rohkea poikani.