Turhat luulot pois

Sieltähän se sitten tuli: käännekohta. Käänne huonompaan. Meni pari päivää tätä nieleskellessä. Suomi 100 -päivänä on nyt pakko myöntää, että totta se on. Poika ulee kuolemaan tähän tautiin.
Jos tähän asti pienen pieni harhaluulo onkin antanut pitää itseään lähellä sydäntä, maanantaina se katosi jälleen. Lisää kyyneleitä. Lisää painoa hartioille ja sydämeen. Loppuvatkohan ne koskaan. Luulen, että tulen itkemään jatkossa aina, kun poika tulee mieleeni. Koko loppuelämäni.

Tässä lääkärin lausumaa:
Tähän mennessä kumulatiiviset sytostaattiannokset: ifosfamidi 54 g/m 2
, vinkristiini 19.5 mg/m 2
, aktinomysiini-D 4.5 mg/m 2
, karboplatiini 1500 mg/m 2
, epirubisiini 450 mg/m 2
ja etoposidi 1350 mg/m 2
Hb 93, leukosyytit 2.8, trombosyytit 119, neutrofiilit 1.7, CRP 2, natrium 141, kalium 4.3, Krea 73, Alat 101, bilirubiini 3. 
Potilaalle tehty anestesiassa koko vartalon laaja seulontamagneettikuvaus. Mittaustarkkuuden rajoissa tilanne pysynyt ennallaan 3.10.2017 tehtyyn tutkimukseen verrattuna.
Kaikkiaan potilaan tilanne erittäin ongelmallinen. Tähän mennessä saanut erittäin raskaan suonensisäisen sytostaattihoidon. Lokakuulle saakka tuumorimassat pienentyneet, nyt tilanne pysähtynyt ennalleen. Uusia muutoksia ei ole tullut, ei kuitenkaan enää selvää vastetta. 
Suunnitelma
Nyt jatkoon suunnitellaan siirtymistä peroraaliseen lääkitykseen, jossa valmisteina trofosfamidi-idarubisiini ja trofosfamidi-etoposidi. Muutaman kuurin jälkeen magneettikuvaus vastearviota varten. Ennen hoidon aloittamista vielä kardiologin kontrolli.

Siirrytään siis suun kautta otettaviin sytostaatteihin, koska noissa suonen sisäisissä on kuulemma saavutettu ylärajat ja toisaalta, ne eivät enää auta. Ne perkeleelliset kasvaimet ovat kehittäneet vastustuskyvyn lääkkeille. Suun kautta otettavissa lääkkeissä on eri toimintamekanismi, joten nyt toivotaan, että ne ainakin hidastavat kasvainten kehittymistä ja leviämistä. Sitten jos eivät, lähdetään etsimään kokeellisia hoitoja, jos niillä saisi ostettua lisäaikaa. Meiltä kysyttiin, olemmeko valmiit lähtemään jonnekin Eurooppaan kokeelliseen hoitoon, jos tilanne käy sellaiseksi. Toivoa ei annettu. Me vain saamme lisäaikaa.

Onneksi en tiedä, millaisia päiviä on tulossa, mutta aavistan kyllä sen, että helppoja ne päivät eivät tule olemaan. Ja tässä kohtaa kylven itsekkäästi omassa tuskassani. Katsellen asioita omista lähtökohdistani. Lapseni elämä loppuu ennen aikojaan. Hänen tuskansa tulee olemaan edessäpäin, sekä fyysista että henkistä tuskaa. Ja joudun sitä katsomaan vierestä. Ihan läheltä.