Olen haudannut äitini kymmeniä vuosia sitten nuorena tyttönä. Olen menettänyt isäni katkeruudelle ja dementialle. Olen käynyt läpi avioeron. Olen synnyttänyt kehitysvammaisen lapsen. Olen elänyt mieheni sairastumisen, syöpädiagnoosin, hoitojakson ja remission. Kaikista näistä asioista suru on jättänyt jälkensä sydämeeni.
Viimeisimmän ja rajuimman surun saapumishetken kykenen kertomaan päivämäärän ja kellonajan tarkkuudella. Se oli 15.5.2017 klo 19.15 kun poikani maksasta ja vatsasta löytyi pesäkkeitä, kuten ultraava lääkäri niitä kutsui. Sillä hetkellä tajusin, että elämäni ei enää koskaan tule olemaan ennallaan. Jouduin astumaan sellaiselle tielle, jolta ei ole paluuta samana ihmisenä. Tämä painajainen ei pääty heräämiseen.
Meillä on vielä yhteisiä päiviä jäljellä. Haluan tallentaa niitä tähän blogiin.
Suositut tekstit
-
Pojalla oli keuhkokuume, joka oli seurausta yhdestä rs-viruksesta, jonka nimeä en nyt muista. Oli melko heikossa kunnossa, kun sairaalassa a... -
Uusi ajanlaskumme kulkee päivää numero 16. Eilen oli pojan siunaus- ja muistotilaisuus. Tänään kävimme kuuntelemassa kirkossa pojan nimen va... -
Tämä päivä on pojalla jälleen kulunut sängyssä. Meidän makuuhuoneemme parisängyn minun puoliskoni on ollut pojan käytössä jo pitkälti yli vu...