Olen haudannut äitini kymmeniä vuosia sitten nuorena tyttönä. Olen menettänyt isäni katkeruudelle ja dementialle. Olen käynyt läpi avioeron. Olen synnyttänyt kehitysvammaisen lapsen. Olen elänyt mieheni sairastumisen, syöpädiagnoosin, hoitojakson ja remission. Kaikista näistä asioista suru on jättänyt jälkensä sydämeeni.
Viimeisimmän ja rajuimman surun saapumishetken kykenen kertomaan päivämäärän ja kellonajan tarkkuudella. Se oli 15.5.2017 klo 19.15 kun poikani maksasta ja vatsasta löytyi pesäkkeitä, kuten ultraava lääkäri niitä kutsui. Sillä hetkellä tajusin, että elämäni ei enää koskaan tule olemaan ennallaan. Jouduin astumaan sellaiselle tielle, jolta ei ole paluuta samana ihmisenä. Tämä painajainen ei pääty heräämiseen.
Meillä on vielä yhteisiä päiviä jäljellä. Haluan tallentaa niitä tähän blogiin.
Suositut tekstit
-
Kuuden vuoden jälkeen on jälleen tulossa pyhäinpäivä. Syyskuussa pojan kuolemasta tuli kuusi vuottta. Pojan haudalle käymme viemässä kyntti...
-
Panivat syntymässä kiven sydämeen, ettei sydän olisi liian kevyt, lähtisi lentoon Panivat leipoessa kiven leipään ettei totuus syödessä ...
-
Perheessämme on alkamassa kolmas syöpähoitojen vaihe. Ensimmäinen oli silloin, kun miehellä ensimmäisen kerran todettiin myelooma. Hän kulki...
Toivon sinulle vahvuutta ja rakkautta jokaiseen päivään ja niiden haasteisiin. Elämä arpoo meille kummallisia kohtaloita, joita ei voi järjellä selittää. Sinun kohdallesi on sattunut todella monta surullista tarinaa.
VastaaPoistaArvostan sitä, että pystyt jakamaan ne täällä meille. Meidän on syytä tietää. Elämä ei aina ole oikeudenmukaista.