On olemassa syöpiä, joista ei parane

Luin Astrid Swanin rintasyöpää koskevan jutun. (Sinäkin voit lukea, jos se vielä löytyy Ylen arkistoista, tästä linkistä.)

Tästä jutusta haluaisin nostaa esiin muutamia asioita.

Ensimmäisenä tuon taistelun. Kuvitellaan, että syöpää vastaan taistellaan ja että jos et parane, olet huono taistelija. Juttu ei mene ihan näin. On olemassa syöpiä, joihin ei auta yhtään mikään, mitä on olemassa. Ei myöskään ruokasoodat tai viherjauheet, ei meditointi eikä olemassa olevat hoidot tai lääkkeet. Paljon on huuhaa-juttuja, joista ihmiset kuvittelevat saavansa parantumisen. Minä olen sitä mieltä, että yksikään syöpään kuollut ei ole hävinnyt taisteluaan, vaikka miten olisi yrittänyt vastustaa tautiaan. Jokainen syöpään kuollut on sankari. Hän on elänyt elämänsä ja kohdannut kuolemansa. Ei hävinnyt taistelua.

Toiseksi haluan nostaa esiin jäljellä olevien päivien arvon ja niiden määrittelemättömyyden. Kukaan ei tiedä, koska kuolema tulee, ei parantumatonta syöpää sairastavakaan. Meilläkin hoitoja jatketaan niin kauan, kuin kasvaimet reagoivat niihin toivotusti. Kun lakkaavat reagoimasta, lääkäreillä on kuulemma vielä muitakin keinoja odottamassa. Meidän siis tulee käyttää nämä jäljellä olevat päivät niin hyvin kuin mahdollista, elää täyttä elämää loppuun asti, sairauden asettamissa rajoissa.
Poika ei vielä tiedä sitä, että ei parane. Jonakin päivänä hän varmaan kysyy, paraneeko hän. Jotenkin kuitenkin vaistoan hänen tietävän sen, että ei parane. Hän katselee vanhoja kuvia ja muistelee, että silloin hänellä ei vielä ollut tätä tautia. Vaikka hän on kehitysvammainen, se ei tarkoita, että hän olisi tyhmä. Hän ymmärtää paljon asioita. Hän jopa mietiskeli tässä kerran sitä, tuliko tauti hänen vatsaansa, kun hän kuusi vuotta sitten Thaimaan reissulla sairastui mahatautiin.

Kolmantena se, että syöpiin kuollaan vielä tänäkin päivänä. Ei ole syöpää, josta kaikki paranevat. Osa kuuluu aina siihen prosentuaaliseen osaan, joka kuolee. Onneksi on syöpiä, joista myös parannutaan. Se ei silti poista tätä tosiasiaa. Tosiasia on myöskin se, että yleisimpiin syöpiin lääketeollisuus hakee tutkimuksen kautta uusia hoitoja koko ajan. Sitten on olemassa syöpiä, kuten poikamme DSRCT, johon sairastuneiden määrä koko maailmassa on kolminumeroinen määrä. Ketä sen tutkimus kiinnostaa? Ei ainakaan lääketeollisuutta. Myös tällä tosiasialla on merkitystä siihen, mitkä ovat mahdollisuudet parantua.