Tämä viikko on jälleen se viikko, kun hoitojen jälkeinen vointi alkaa olla hyvä. Ruoka ja juoma maistuu (valikoivasti) ja pysyy sisällä. Poika jaksaa touhuta omia touhujaan. On nyt kaksi päivää putkeen tehnyt omia videoita tietsikalla omassa huoneessaan. Pitkästä aikaa soitteli pianollakin tänään. Ja lähti kertapyynnöllä, ilman pitkiä suostutteluja ulos pienelle kävelylenkille.
Posti toi seuraavan magneettikuvien ajan: 4.12. klo 12.30.
Lapsenlapsi on ollut koko päivän hoidossa ja olemme saaneet hänen myötään iloisia hetkiä tähän päivään. Setäkin on ollut innoissaan puuhaamassa pikkuisen kanssa. Nyt kun jaksaa puuhata.
Näillä mennään kohti ensi viikon hoitojaksoa.
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Sieltähän se sitten tuli: käännekohta. Käänne huonompaan. Meni pari päivää tätä nieleskellessä. Suomi 100 -päivänä on nyt pakko myöntää, ett...
-
Lääkäri soitti magneettitulokset. Lyhyesti sanottuna suuressa kaavassa tauti on edelleen muuttumaton, mutta joissakin aikaisemmin heikosti n...
-
Uusi ajanlaskumme kulkee päivää numero 16. Eilen oli pojan siunaus- ja muistotilaisuus. Tänään kävimme kuuntelemassa kirkossa pojan nimen va...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.