Tämä viikko on jälleen se viikko, kun hoitojen jälkeinen vointi alkaa olla hyvä. Ruoka ja juoma maistuu (valikoivasti) ja pysyy sisällä. Poika jaksaa touhuta omia touhujaan. On nyt kaksi päivää putkeen tehnyt omia videoita tietsikalla omassa huoneessaan. Pitkästä aikaa soitteli pianollakin tänään. Ja lähti kertapyynnöllä, ilman pitkiä suostutteluja ulos pienelle kävelylenkille.
Posti toi seuraavan magneettikuvien ajan: 4.12. klo 12.30.
Lapsenlapsi on ollut koko päivän hoidossa ja olemme saaneet hänen myötään iloisia hetkiä tähän päivään. Setäkin on ollut innoissaan puuhaamassa pikkuisen kanssa. Nyt kun jaksaa puuhata.
Näillä mennään kohti ensi viikon hoitojaksoa.
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Emme saaneet poikaa sittenkään kotiin käymään tänään. Aamupäivä meni tosi hyvin. Puetin pojalle jo kotivaatteet päälle. Sitten tuli kipu ja...
-
Luin jostain lähipäivinä ajatuksen, joka jäi pyörimään mieleeni. Yleensä sanotaan, että jokainen päivä tulisi elää kuin eläisi viimeistä päi...
-
Yhtenä päivänä Vinkristiini ja kolmena päivänä sekä Etposidifosfaatti että Ifosfamidi tiputettu poikaan. Melkoinen cocktail. Lisäksi hyvinvo...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.