Tänään tulee kuluneeksi 16 vuotta siitä, kun poika syntyi. Silloin Suomessa oli vielä käytössä markat. Silloin oli myös paukkupakkaset.
Eilen ystäväperhe kävi meitä ilahduttamassa ja poikaa muistamassa. Siitä heille suuret kiitokset. Tänään on juhlittu omalla väellä. Vanhemmat lapset ovat olleet perheineen paikalla.
Poika on nauttinut, kun on saanut pelata Nintendo Switchia kaksinpelinä sisarustensa ja eilen vieraiden kanssa.
Tälle päivälle olimme pojan isän kanssa kehittäneet pojalle yllätyksen, josta emme hiiskuneet etukäteen. Puimme, keräsimme laukkuun evästä ja lähdimme "eväsretkelle" suunnaten parkkipaikalle. Yhtäaikaa meidän sinne saapuessa pihaan kurvasi tilaamamme limousine. Pojan silmät suurenivat ja ilme kirkastui ja sanoi vau. Ja sitten kiivettiin koko konkkaronkka auton kyytiin ja lähdettiin parin tunnin ajelulle. Jos siis näit limousinen Tampereen keskustassa tänään uuden vuoden aaton aattona, se olimme me.
Järjestelyt Tampereenlimusiinin :n kanssa sujuivat loistavasti ja kaikki sovittu piti 100%.sti. Meillä oli todella mukava autoilureissu. Poika tykkäsi kovasti ja me muutkin.
Laitoimme autossa pojan suosikki-cd:t soimaan ja nautittiin pehmeästä ylellisestä kyydistä. Poika tuumasi illalla, että oli ihana päivä. Onnistuimme siis tekemään hänen merkkipäivästään hänelle mieluisan.
Paljon asioita näihin kuluneisiin vuosiin mahtuu. Monta kertaa on puhallettu pipiin, on opeteltu erinäisiä asioita, on koettu ja nähty monenlaista. Jokainen erityislapsen vanhempi tietää, mitä elämä erityislapsen vanhempana tarkoittaa. Se elämä ei ole säälittävää tai surkeaa. Se on rikasta elämää, vähän suurempine haasteineen ja iloineen.
Ehkä tämä oli pojan viimeinen syntymäpäivä. Todennäköisesti oli sitä.
Parasta oli se, että poika oli juuri nyt näin hyvässä kunnossa ja pystyi päivästään nauttimaan.
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Kelloja siirrettiin taaksepäin reilu viikko sitten. Voisipa ihmiselämääkin kääntää taaksepäin. Mennä takaisin siihen aikaan, kun poika oli v...
-
Poika on ollut viime päivät pahoinvoiva ja on pääasiassa vain mammiskellut. Vessaan kävely sai pojan huohottamaan. Eilinen jääkiekkomatsi l...
-
Jos et vielä tunne ketään syöpään sairastunutta, niin älä huoli. Se päivä koittaa vielä. Syöpä lisääntyy koko ajan. Joka kolmas saa syövän t...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.