Ystävät rakkaat, älkää uskoko että kaikki hyvin.

Kiitos rakkaat ystävät, kun soitatte ja kysytte mitä kuuluu. On ihanaa, että muistatte minua ja meitä.
Älkää silti uskoko, että kaikki on hyvin, vaikka reippaalla äänellä teille puhelimessa niin vakuutan. En voi muuta tehdä, kun poika yleensä tarkkaan kuuntelee, mitä puhelimeen rupattelen.

Mikään ei ole hyvin, tiedättehän te sen? No, pojalla sinänsä on kaikki hyvin. Hän on hetken lapsi, joka elää hetken ja päivän kerrallaan. Pojan aikana minäkin yritän sitä olla. Lasketaan isänsäkin kanssa leikkiä ja saadaan poika nauramaan onnellisena. Mutta silti. Heti, kun pääsen olemaan yksin, pakahtuva sydän alkaa jyskyttää. Päässä pyörii vain ajatus siitä, että poika ei parane.

Muistan unen vuosien takaa. Miten uni jäikin niin voimakkaasti mieleen....? Joka tapauksessa minä uimataidoton olin unessa pojan kanssa veden alla sukelluksissa. Me pidimme toisiamme kädestä. Ylhäällä veden pinnalla valo näkyi kutsuvana. Jostain syystä unessa minulla ei ollut voimaa lähteä sinne valoa kohti, vaan olin siellä veden pohjassa. Sitten päästin pojan kädestä irti ja työnsin hänet valoa kohti sinne pinnalle jääden itse sinne veden pohjalle. Muistan vieläkin unen tuoman tunteen siitä, kun jouduin pojasta eroon. Ennakoiko tuo uneni tätä kokemusta. Nythän joudun päästämään pojan kädestä irti ja jäämään itse tänne syvyyksiin pimeyteen.

Tarvitsen teitä rakkaat ystävät tulevina päivinä. Vaikka sitten olisitte uskovinanne, että kaikki on hyvin.  Tarvitsen teitä, sillä ihminen ei ole saari.