Päivistä on muodostunut viikkoja ja viikoista kuukausia. Nyt kuukausista, viikoista ja päivistä tulee täyteen yksi vuosi. Tänään 22.9. ajan ratas pyörähtää kulkemaan seuraavaan vuoteen ilman poikaa.
Työmatkani kulkee sairaalan ohi ja monta kertaa sillä kohdalla on tullut valtava halu elää uudelleen ne aamut, kun kiirehdin osastolle pojan luokse. Muistan, miten poika raotti silmiään ja jatkoi sitten untaan. Istuin hämärässä huoneessa poikaa katsellen. Ajatellen, että vielä on siinä.
"Kun suru häipyy, tulevat muistot ja ne satuttavat yksi kerrallaan." - Eeva Kilpi
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Tänään vietetään kuolleiden lasten muistopäivää. Mekin vietämme sitä osanottokukkien äärellä. Poika pääsi pois eilen aamulla klo 03:15. Ol...
-
Harvinainen kesäsää, joka alkoi ennen äitienpäivää, joka sisältää aurinkoa ja lämpöä ja hyvin, hyvin vähän sadetta, on todennäköisesti pojan...
-
Poika kuoli kaksi vuotta sitten syyskuussa. Silloin tuntui, kuin koko elämä olisi seisahtunut ja pysähtynyt siihen hetkeen. Silti elämä on j...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.