Syksyyn sisältyy luopuminen kesästä ja valmistautuminen talveen. Elävät kukkivat kasvit vaihtuvat kuolleisiin korsiin ja tippuviin lehtiin. Pimeys valtaa tilaa valolta. Elämä ja kuolema kohtaavat.
Meille syyskuu tulee aina olemaan se kuukausi, kun poikamme kuoli. Kuoleman kuukausi. Surun ja ikävän kuukausi. Luopumisen kuukausi.
En vieläkään ole nähnyt pojasta unta. Mieleni on varmaan jotenkin lukossa. Olen niin kovin toivonut näkeväni hänet edes siten. Pojan isä oli nähnyt unessa, miten hän oli sanonut pojalle, että mahtavaa, kun olet siinä, kun meillä on ollut niin kova ikävä. Täytyy vain yhä jaksaa odottaa. Ehkä mieleni vielä päästää unen läpi.
Päättyvän kesän kuluessa olen hoitanut kukkiani ja ne ovat kukoistaneet runsaammin ja kauniimmin kuin koskaan ennen. Olen hakenut iloa kukkien väriloistosta ja ylipäätään erilaisista väreistä. Itsetehtyä väriterapiaa.
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Perheessämme on alkamassa kolmas syöpähoitojen vaihe. Ensimmäinen oli silloin, kun miehellä ensimmäisen kerran todettiin myelooma. Hän kulki...
-
Tämäkin päivä on päässyt iltaan ja vaihtuu kohta yöksi. Päivä numero kolme tätä uutta ajanlaskua, ilman poikaa. Pojan isän kanssa olemme h...
-
Panivat syntymässä kiven sydämeen, ettei sydän olisi liian kevyt, lähtisi lentoon Panivat leipoessa kiven leipään ettei totuus syödessä ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.