Syksyyn sisältyy luopuminen kesästä ja valmistautuminen talveen. Elävät kukkivat kasvit vaihtuvat kuolleisiin korsiin ja tippuviin lehtiin. Pimeys valtaa tilaa valolta. Elämä ja kuolema kohtaavat.
Meille syyskuu tulee aina olemaan se kuukausi, kun poikamme kuoli. Kuoleman kuukausi. Surun ja ikävän kuukausi. Luopumisen kuukausi.
En vieläkään ole nähnyt pojasta unta. Mieleni on varmaan jotenkin lukossa. Olen niin kovin toivonut näkeväni hänet edes siten. Pojan isä oli nähnyt unessa, miten hän oli sanonut pojalle, että mahtavaa, kun olet siinä, kun meillä on ollut niin kova ikävä. Täytyy vain yhä jaksaa odottaa. Ehkä mieleni vielä päästää unen läpi.
Päättyvän kesän kuluessa olen hoitanut kukkiani ja ne ovat kukoistaneet runsaammin ja kauniimmin kuin koskaan ennen. Olen hakenut iloa kukkien väriloistosta ja ylipäätään erilaisista väreistä. Itsetehtyä väriterapiaa.
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Pojan isän kantasolusiirto meni hyvin. Hän kotiintui sairaalasta nopeammin kuin uskalsimme toivoa. Hän oli myös vähemmän pahoinvoiva, uudet ...
-
Elämämme on jatkunut ja hakeutunut uusiin uomiin. Muutama muutto on tehty, nykyisessä paikassa on asuttu reilu puolitoista vuotta. Enää sein...
-
Meillä oli mukavia päiviä. Poika jaksoi soitella rumpuja ja tehdä omia videoitaan. Kävimme uimarannalla kahlailemassa ja kiikkumassa. Kävimm...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.