Syöpähoitojen kanssa eläminen

Perheessämme on alkamassa kolmas syöpähoitojen vaihe. Ensimmäinen oli silloin, kun miehellä ensimmäisen kerran todettiin myelooma. Hän kulki sairaalassa hoidoissa puoli vuotta ja sen jälkeen hän oli autologisessa kantasolusiirrossa. Väliin mahtui monta ihanaa vuotta siihen asti, että pojan syöpä löytyi. Vuosi meni pojan kuolemasta ja nyt miehen syöpähoidot alkavat jälleen. Ensi viikolla on ensimmäinen tiputus.

Syöpähoidot tekevät huonon olon. Hoitoja saava on väsynyt ja huonovointinen. Infektioherkkyys lisääntyy, joka tarkoittaa, että meille ei saa tulla kylään kuin täysin terveenä. Elämää eletään hoitojen ehdoilla ja niiden tahdissa. Jännitetään, tehoavatko hoidot. Jos eivät, odotetaan lääkäreiden ehdotuksia seuraavaksi askeleeksi. Jos tehoavat, hyvä juttu, iloitaan siitä.

Pitää pystyä sietämään epävarmuutta. Reissut tehdään extempore, voinnin ja hoitojen salliessa, jos tehdään. Suunnitella niitä ei voi. Elämä sykkii tässä ja nyt. "Sitten kun"-elämä on syytä unohtaa. Älä siis ystäväni kysy minulta lomasuunnitelmista. Niitä ei toistaiseksi ole.

Poika alkoi viimeisenä kesänään huomioimaan taivaan sinisyyden ja pilvien muodot. Hän alkoi tarkemmin kuulla lintujen laulun ja kiinnitti huomiota luonnon kauniisiin yksityiskohtiin. Ehkä kuoleman ja sairauden läheisyys korostaa värejä ja tuoksuja? Tekee hetkistä väkevästi elämän makuisia ja näköisiä? Nostaa esiin kiitollisuuden kaikesta siitä kauniista ja ihanasta, jota elämä tarjoaa - ehkä? Pitäisi muistaa elää kaikkina niinä päivinä, jolloin ei kuole.