Koko päivän pojalla oli pahaa oloa. Aamuin illoin otettava Zofran-lääke auttoi jonkin verran, mutta silti yksi kunnon oksennus tuli. Sytostaatit ovat herkistäneet hajuaistin ja makuaisti on muuttunut ihan toisenlaiseksi. Ne herkut, jotka aikaisemmin maistuivat, eivät enää mene alas millään. Kuten vaikkapa ranskalaiset perunat. Pahoinvointipusseja on ripoteltuna ympäri kotia, jotta sellainen tarvittaessa löytyy läheltä.
Keskuslaskimokatedri, jota kautta suonen sisäinen lääkitys annetaan ja verikokeet otetaan, hoidetaan joka kolmas päivä. Tänään oli katedrin hoitopäivä. Vanhat laastarit ja teipit poistetaan, haavan ympärys puhdistetaan steriileillä pyyhkeillä ja spriillä ja laittaan uudet teipit ja laastarit.
Tämä on se uusi arki, jossa me tällä hetkellä elämme. Hoidot ja muut hoitorutiinit ovat osa uutta arkeamme. Silti tämäkin arki sisältää yhden suuren aarteen: poika on vielä kanssamme.
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Uusi ajanlaskumme kulkee päivää numero 16. Eilen oli pojan siunaus- ja muistotilaisuus. Tänään kävimme kuuntelemassa kirkossa pojan nimen va...
-
Sieltähän se sitten tuli: käännekohta. Käänne huonompaan. Meni pari päivää tätä nieleskellessä. Suomi 100 -päivänä on nyt pakko myöntää, ett...
-
Soittelin osastolle tänään, kun pojalla on ollut närästystä eikä jaksa syödä annoksiaan loppuun. Hyvin samanlaisia juttuja, joiden johdosta ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.