Tänään kotiuduimme sairaalasta pahoinvoivan pojan kanssa.
Pyysin hänelle kaikki mahdolliset pahoinvoinninestolääkkeet, jotta jotenkuten pärjäisimme. Hyvät rohdot antoivatkin, koska poika heti kotiin päästyä halusi pizzaa ja myös söi sitä hyvällä ruokahalulla.
Tätä kirjoittaessani nukkuu makeasti yöunta isänsä vieressä, johon halusi mennä nukkumaan. Äiti joutui väistymään. Ilolla toki väistyikin, kun saatiin lapsi kotiin.
Kohtapuoleen taitaa äitikin kaatua sänkyyn, koskapa takana on melko raskas viikko. Aamuisin lähtö kotoa töihin 6.30 ja paluu iltaisin sairaalasta kotiin n klo 21.00 ja kun yhtälöön lisää muutaman huonosti nukutun yön, on tässä tällä kertaa melko väsynyt äiti. Onnellinen silti siitä, että viime viikko toi ne hyvät uutiset, että hoidot olivat kasvaimia pienentäneet ja jälleen on yksi hoitojakso saatu tiputettua pojan sisään.
Hyvää yötä, maailma.
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Viides vuosi on kulumassa. Menneisiin päiviin sisältyy myös ihan iloisiakin päiviä. Mutta myös raskaita hetkiä. Mielessäni on usein pyöriny...
-
Tänään kaksi lapsuus- ja nuoruusystävääni soitteli kysellen, mitä kuuluu. Tällaisessa tilanteessa, jossa omat voimat ovat välillä kortilla, ...
-
Tähän mennessä on tullut kirjoitettua lähinnä vain niitä surun ja kuoleman ajatuksia, joita pojan sairastuminen on herättänyt. Tänään haluan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.