Kiitollisuus päällimmäisenä

Magneetti oli. Sitä edelsi sydänultraa, vatsan ultraa, ekg:tä ja röntgeniä. Kivun syyksi on vahvistunut maksaa ympäröivä kasvainmassa. Mitään massiivista kasvainten lisääntymistä ei ole kuitenkaan  nähtävissä. Tähän kohtaan kuuluu helpotuksen huokaisu.

Pojan hoitoa jatketaan. Vielä ei ollut se päivä, että meille olisi kerrottu varsinaisten syöpähoitojen loppuvan ja saattohoidon jäävän. Sädehoidolla voidaan kohdennetusti jatkossa hoitaa niitä kasvaimia, jotka aiheuttavat ongelmia. Maksaan sitä ei haluta vielä tässä kohtaa tehdä, koska maksaa halutaan säästää lääkkeille. Valittavamme oli kaksi eri hoitovaihtoehtoa. Toinen suonensisäisesti, viikon sairaalajaksoissa annettava, sisältäen todennäköisesti melkoisesti sivuvaikutuksia ja toinen pillerit, joita syödään päivittäin kotona. Valitsimme kodin ja pillerit, joka sivuvaikutuksineen todennäköisesti kuitenkin tulee olemaan se lempeämpi vaihtoehto. Lääkkeellä on amerikkalaisessa vertaisryhmässä ollut ristiriitaisia tuloksia. Osalla aluksi kasvainmassa on pienentynyt oleellisesti, kunnes vaikutus on hiipunut. Samoin on ollut tilanne tuolla suonensisäisellä vaihtoehdolla. Olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen siitä, että pojan taudin etenemistä yhä yritetään jarrutella. Vaikka toivoa paranemisesta ei olekaan. Lääkkeeseen tarvitaan kuitenkin Kelalta korvauspäätös, jota sairaalasta yrittävät jouduttaa, ennen päätöstä hoitoa ei voida aloittaa.

Se, mistä tunnen kaikkein suurinta kiitollisuutta tällä hetkellä on hoitohenkilökunnan asenne ja myös meidän vanhempien huomiointi. Meiltä kysytään, onko Tuomaksen raha-asiat kunnossa, miten me vanhemmat jaksamme, tarvitsemmeko jotain apua kotiin. Meitä pyydettiin myös miettimään sitä, missä vaiheessa pojalle kerrotaan todellinen tilanne. Kysyttiin, olemmeko miettineet, missä loppuajan hoito järjestetään. Tuli myös kehotus miettiä elvytyskielto valmiiksi. Tuli tunne, että meitä kuullaan ja mielipiteitämme kunnioitetaan, eikä vaikeita asioita vältellä.

Olen todella kiitollinen siitä, että poikaa hoidetaan hyvin. Tällä hetkellä kaikkein tärkeintä on saada kipu hallintaan. Eilisen uuden lääkearsenaalin  ja hyvin nukutun yön jälkeen pojan vointi vaikuttaa lupaavalta. On enemmän se sama poika, joka oli ennen kipuja.

1 kommentti:

  1. Hei, luin juuri tämän blogisi alusta tähän päivään asti. Kauniisti kirjoitat ja kaiken teet poikanne parasta ajatellen <3 Epäreilua on elämä, lapsen sairautta on aina niin vaikea käsittää tai hyväksyä. Kovasti toivon voimia teidän koko perheeelle ja vielä näitä aurinkoisia kesäpäiviä yhdessä vietettäväksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.

Suositut tekstit