Elämän surun keskellä on onni omistaa välittäviä ystäviä.

Tänään kaksi lapsuus- ja nuoruusystävääni soitteli kysellen, mitä kuuluu. Tällaisessa tilanteessa, jossa omat voimat ovat välillä kortilla, on ihanaa, että on ihmisiä, jotka jaksavat muistaa ja välittää. Itsellä soittelut tahtoo olla jääneet.

Sunnuntaina tulee ystäväni ja miehensä entisestä kotikaupungista käymään.
Huomenna tulee viikonloppuvieraaksi lapsuuden kirjeenvaihtokaveri 3000 km takaa. Hän on vieraillut meillä perheensä kanssa ja mekin olemme käyneet hänen luonaan. Hän tulee varta vasten pojan takia. Vielä kerran nähdäkseen pojan. Sydämeni murtuu pelkästään jo tästä kauniista ajatuksesta, joka on muuttunut kilometreiksi ja matkaksi tänne. Väheksymättä yhtään niitä kilometreja joita ystäväni ja miehensä sunnuntaina matkaavat meidän vuoksemme - ihan vain meidän vuoksemme.

Tuntuu todella etuoikeutetulta, että on välittäviä ihmisiä. Niitä, jotka uhraavat aikaansa ja rahaansakin siihen, että tulevat meitä ilahduttamaan. Etenkin nykyaikana, kun kaikilla on niin kiire ja hoppu.

Poikakin on ihan kohtuu hyvässä kunnossa, eilen käytiin tankkaamassa punasoluja ja trombosyytteja, niin taas paremmin jaksaa. Tänään yhdessä leivottiin joulutorttuja ja pipareita vieraille tarjottavaksi.

Rakkaat ystävät, suurella kiitollisuudella ajattelen teitä. Tervetuloa jokainen, joka vain pystyy (ja on nuhaton ja terve). Vierailusi ja antamasi aika on meille suuri arvostettu lahja.