Kirje pojalle

Rakas poika. Kuolemastasi on kulunut jo yli 8 kk. Isäsi ja minä opettelemme yhä elämään ilman sinua. Me emme pystyneet kohtaamaan isänpäivää emmekä äitienpäivää kotona, vaan lähdimme reissuun pakoon. Se oli toki väärin siskoasi ja veljeäsi kohtaan, mutta he ymmärsivät meitä.

Olemme paljon isäsi kanssa puhuneet siitä, miten rohkea ja sisukas sinä olitkaan sairautesi ja kuolemasi kohdatessa. Muistan, miten jouduimme pistämään kasvutekijää kotona, kun solut olivat alhaalla. Kerran, kun veljentyttösi oli meillä, sinä sanoit pistoshetken koittaessa, että nyt sinä et saa huutaa, ettei pieni tyttö pelkää. Sinä et huutanut, etkä päästänyt ääntä sen koommin niissä pistoksissa. Muutenkin sinä sisukkaasti kohtasit kaikki hoitotoimenpiteet. Sanoit taistelevasi viimeiseen hengenvetoon. Ja niin teit.

Toimme haudallesi yhdeltä karkumatkaltamme kiven, jossa lukee "I love you". Sen nähdessäni muistan aina, miten sanoit rakastavasi milloin isääsi ja milloin minua. Ja sanoit sen välillä suomeksi, englanniksi, ruotsiksi tai saksaksi. Muistan myös sen tietyn katseesi, jossa näin sanattomana suuren rakkautesi. Toivon niin kovin, että sinäkin näit ja koit rakkautemme sinua kohtaan.

Tämä viikonloppu on ollut meille erityisen hyvä viikonloppu, koska meillä on käynyt vieraita, joille olemme saaneet puhua sinusta. Kummiesi kanssa kävimme haudallasi. Sinäkin sanoisit, että oli hyvä viikonloppu, jos olisit ollut täällä.

Minä niin toivon, että tulisit uneeni käymään. Että näkisin ja kuulisin sinut unessa. Sellaisessa unessa, joka nähdään ennen heräämistä ja joka jättää jäljen sydämeen.