Ystäväni, ethän yritä ottaa minulta suruani pois, koska silloin olet ottamassa minulta pois sitä rakkautta, jota tunnen kuollutta poikaani kohtaan.
Ystäväni, ethän yritä verrata suruani omaan suruusi. Se, että ohitat minun suruni kertomalla omastasi ei minua lohduta.
Ystäväni, saanhan puhua surustani ja pojastani. Koska silloin rakkauteni ja poikani ovat olemassa. Välillä olen alkanut epäillä oliko minulla tosiaan tätä poikaa. Puhuminen hänestä tekee hänestä minulle toden jälleen.
Ystäväni, kulje rinnallani.
Ystäväni, en halua sinulta viisaita sanoja tai neuvoja elämän jatkamiseen tai surun yli pääsemiseen. Riittää, että kuuntelet.
Ystäväni, uskalla kohdata suruni ja minut. Myös kyyneleeni.
Ystäväni, suruni on rakkautta. Se ei mene ohi, eikä sen ole tarkoituskaan mennä ohi. Se ehkä muuttaa muotoaan, mutta se on aina minussa. Hyväksythän sen.
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Pojan isän kantasolusiirto meni hyvin. Hän kotiintui sairaalasta nopeammin kuin uskalsimme toivoa. Hän oli myös vähemmän pahoinvoiva, uudet ...
-
Elämämme on jatkunut ja hakeutunut uusiin uomiin. Muutama muutto on tehty, nykyisessä paikassa on asuttu reilu puolitoista vuotta. Enää sein...
-
Harvinainen kesäsää, joka alkoi ennen äitienpäivää, joka sisältää aurinkoa ja lämpöä ja hyvin, hyvin vähän sadetta, on todennäköisesti pojan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.