Matkamme tunnelissa jatkuu, vaikka poika jäikin kyydistä matkalla pois. Nyt tunnelissa on kovin hiljaista. Silloin tällöin tulee joku vastaantulija nopeasti ohi mennen ja yksittäinen samaan suuntaan menijä. Muuten matkaamme hiljaisuudessa eteenpäin. Tunnelin maisemat ovat päivästä toiseen hyvin samanlaisia. Ei juuri mitään, mikä innostaisi tai kiinnittäisi huomiota. Eteenpäin on ainoa suunta, mihin voimme matkustaa. Takaisin ei ole paluuta. Tiedän, että jossain tunnelin ulkopuolella on maailma, jossa kaikki jatkuu kuten ennenkin. Se tuntuu vieraalta ja kaukaiselta maailmalta. Ehkä kuitenkin jonain päivänä huomaamme olevamme enemmän kiinni siinä maailmassa kuin tässä surun tunnelissamme. Toistaiseksi tunnelimatka jatkuu.
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tunnelmia tunnelimatkalta
Silloin alkuun, kun tämä matkamme alkoi, syöksyimme tunneliin ja ympärillä oli kova meno päällä. Oli samaan suuntaan menijöitä ja oli vastaantulijoita. Vauhti oli välillä kova. Alkumatkasta minulla ei ole juurikaan muistikuvia. Yksi etiäinen tuli mieleeni yhtenä päivänä, kun menin bussilla sairaalan ohi. Muistin, miten aamuisin menin bussilla osastolle ja miten poika yleensä vielä nukkui siellä ja herättyään tervehti iloisesti hymyillen. Tuona hetkenä minun tuli kova ikävä niitä aamuja.
Matkamme tunnelissa jatkuu, vaikka poika jäikin kyydistä matkalla pois. Nyt tunnelissa on kovin hiljaista. Silloin tällöin tulee joku vastaantulija nopeasti ohi mennen ja yksittäinen samaan suuntaan menijä. Muuten matkaamme hiljaisuudessa eteenpäin. Tunnelin maisemat ovat päivästä toiseen hyvin samanlaisia. Ei juuri mitään, mikä innostaisi tai kiinnittäisi huomiota. Eteenpäin on ainoa suunta, mihin voimme matkustaa. Takaisin ei ole paluuta. Tiedän, että jossain tunnelin ulkopuolella on maailma, jossa kaikki jatkuu kuten ennenkin. Se tuntuu vieraalta ja kaukaiselta maailmalta. Ehkä kuitenkin jonain päivänä huomaamme olevamme enemmän kiinni siinä maailmassa kuin tässä surun tunnelissamme. Toistaiseksi tunnelimatka jatkuu.
Matkamme tunnelissa jatkuu, vaikka poika jäikin kyydistä matkalla pois. Nyt tunnelissa on kovin hiljaista. Silloin tällöin tulee joku vastaantulija nopeasti ohi mennen ja yksittäinen samaan suuntaan menijä. Muuten matkaamme hiljaisuudessa eteenpäin. Tunnelin maisemat ovat päivästä toiseen hyvin samanlaisia. Ei juuri mitään, mikä innostaisi tai kiinnittäisi huomiota. Eteenpäin on ainoa suunta, mihin voimme matkustaa. Takaisin ei ole paluuta. Tiedän, että jossain tunnelin ulkopuolella on maailma, jossa kaikki jatkuu kuten ennenkin. Se tuntuu vieraalta ja kaukaiselta maailmalta. Ehkä kuitenkin jonain päivänä huomaamme olevamme enemmän kiinni siinä maailmassa kuin tässä surun tunnelissamme. Toistaiseksi tunnelimatka jatkuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Uusi ajanlaskumme kulkee päivää numero 16. Eilen oli pojan siunaus- ja muistotilaisuus. Tänään kävimme kuuntelemassa kirkossa pojan nimen va...
-
Sieltähän se sitten tuli: käännekohta. Käänne huonompaan. Meni pari päivää tätä nieleskellessä. Suomi 100 -päivänä on nyt pakko myöntää, ett...
-
Perheessämme on alkamassa kolmas syöpähoitojen vaihe. Ensimmäinen oli silloin, kun miehellä ensimmäisen kerran todettiin myelooma. Hän kulki...
Paljon voimia surun keskelle! 💛
VastaaPoista