Tunnelmia tunnelimatkalta

Silloin alkuun, kun tämä matkamme alkoi, syöksyimme tunneliin ja ympärillä oli kova meno päällä. Oli samaan suuntaan menijöitä ja oli vastaantulijoita. Vauhti oli välillä kova. Alkumatkasta minulla ei ole juurikaan muistikuvia. Yksi etiäinen tuli mieleeni yhtenä päivänä, kun menin bussilla sairaalan ohi. Muistin, miten aamuisin menin bussilla osastolle ja miten poika yleensä vielä nukkui siellä ja herättyään tervehti iloisesti hymyillen. Tuona hetkenä minun tuli kova ikävä niitä aamuja.

Matkamme tunnelissa jatkuu, vaikka poika jäikin kyydistä matkalla pois. Nyt tunnelissa on kovin hiljaista. Silloin tällöin tulee joku vastaantulija nopeasti ohi mennen ja yksittäinen samaan suuntaan menijä. Muuten matkaamme hiljaisuudessa eteenpäin. Tunnelin maisemat ovat päivästä toiseen hyvin samanlaisia. Ei juuri mitään, mikä innostaisi tai kiinnittäisi huomiota. Eteenpäin on ainoa suunta, mihin voimme matkustaa. Takaisin ei ole paluuta. Tiedän, että jossain tunnelin ulkopuolella on maailma, jossa kaikki jatkuu kuten ennenkin. Se tuntuu vieraalta ja kaukaiselta maailmalta. Ehkä kuitenkin jonain päivänä  huomaamme olevamme enemmän kiinni siinä maailmassa kuin tässä surun tunnelissamme. Toistaiseksi tunnelimatka jatkuu.