170 päivää on kulunut

170. auringonlasku pojan kuoleman jälkeen tapahtuu tänään. Kun poika kuoli 22.9. klo 3:15 ajelimme aamulla kuuden paikkeilla hiljaisina kotiin. Se oli päivä numero yksi ilman poikaa. Olimme asuneet osastolla 24/7 koko edeltävän viikon. Koti tuntui oudolta ja tyhjältä. Vaikka olimme rättiväsyneitä, uni ei tullut. Siitä tämä taival alkoi.

Päivät ja yöt ovat kuluneet, miten ovat kuluneet. On ollut päiviä, jolloin on vain hengittänyt. Ja se on riittänyt niihin päiviin. Toisina päivinä viha on lyönyt surun ja ikävän läpi. On ollut sellaisia päiviä, jolloin työ on vienyt ajatukset mennessään. On ollut öitä, jolloin ikävä on pitänyt hereillä. Sellaista päivää ei vielä ole ollut, että en yhtään kyyneltä olisi vuodattanut. Edellistä päivää seuraa kuitenkin aina uusi päivä.

Pikkuhiljaa ystävätkin alkavat pitää yhteyttä jälleen. Ihania on ollut saada vieraita, joiden kanssa on saanut puhua pojasta. Lupa puhua on ollut parasta myös vertaistapaamisissa, joissa olemme käyneet.

Ostimme isän kanssa liput Voicen finaaliin. Se on yksi tapa muistaa poikaa. Olihan Voice hänen suuri kohokohtansa perjantai-iltaisin monen vuoden ajan ja kolmena vuonna hän itse ehti olla paikan päälläkin. Viime vuonna tosin semifinaalissa, kun finaalipäivään oli aikataulutettu magneettikuvaus.
Ja pääsy sinne oli muutenkin täpärällä, kun poika oli keuhkokuumeessa osastolla hoidossa ja jännitettiin koko ajan, onnistuuko reissu ollenkaan. Suoraan sairaalasta ajoimme Turkuun. Ja poika oli onnellinen. Tänä vuonna menemme sitten kahdestaan. Mielissämme poika on mukana.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit