Kuollut lapseni sai ja antoi joululahjan

Poikamme oli intohimoinen rumpali. Hän laittoi kouluaamuina kellon soimaan aikaisin, että ehti soittaa rumpujaan ennen kouluun lähtöä. Vanhassa kotikaupungissa hänellä oli ihan oikeat rummut, joista lähti melkoinen ääni. Omakotitalossa se ei niin haitannut ja me isänsä kanssa totuimme siihen.

Kun muutimme uuteen kotikaupunkiin, myimme vanhat rummut ja ostimme uudet sähkörummut. Niiden soittelu onnistui kuulokkeillakin. Uutta kotia valitessamme yksi kriteeri oli se, että koti on rivitalon pääty ja siinä on huone, minne rummut voidaan sijoittaa ja niitä voi soittaa niin, etteivät naapurit häiriinny.

Viime elokuussa poika soitteli rumpuja viimeisen kerran. Silloin emme sitä vielä tienneet, että se jäi viimeiseksi kerraksi. Isä nauhoitti kesän mittaan paljon rummuttelua ja voimme niitä videoita kuunnella ja katsella. Sen jälkeen rummut jäivät huoneen nurkkaan pölyttymään.

Yritin niitä tori.fin kautta myydä, mutta ei tullut yhtäkään kyselyä. Sitten näin Hope ry:n kautta toiveen saada aloittavalle rumpalille rummut. Hetken mietimme ja totesimme, että poika varmasti soisi rumpujen soivan jatkossakin. Niinpä ilmoitin, että meiltä löytyy hyvät rummut tarvikkeineen. Laitoimme samaan pakettiin myös muutaman soittotunnin sisältävän lahjakortin. Jos vaikka kunnollinen opastus saisi innostuksen kipinän kunnolla roihuun uudelle rumpalille. Että innostus ei sammuisi heti alkuunsa.

Näimme tämän kaiken joululahjana pojallemme. Hän siis tavallaan sekä antoi että sai joululahjan. Rumpalipoikani.