Kotona jälleen

Yhden kipulääkkeen annosta lisättiin osastokäynnillä. Lykättiin ylimääräinen viides tuotemerkki ennen lähtöä suoneen pitämään kipua poissa. Ja tuntuu, että apu tuli. Ruoka menee edelleen tosi huonosti alas. Juomisia sentään saadaan menemään riittävästi. Pissaamisongelmat jäivät pois kivun myötä.

Poika on ollut sairaalasta kotiuduttuaan touhukas, on pelannut konsolipelejään, kuunnellut musiikkia, soitellut soittimillaan ja rupatellut omiaan. Yhdessä teimme eilen illalla pizzaakin uuniin. Kipu on siis toistaiseksi saatu nujerrettua.

Kulunut viikko toi myös tietoisuuteen yhden entisen työkaverin syöpäuutisen. Hänen syöpänsä pitäisi onneksi olla hyväennusteinen, isolla toivolla varustettu. Silti on suru hänen puolestaan raskaista hoidoista ja ihmetystä siitä, miten tässä itse on yhä ilman syöpädiagnoosia. Ympärillä syöpä tuntuu kulkevan kuin kaiku kallioissa. Tätä on siis se selviytyjän syyllisyyden tunto, jota nyt tunnen. Ei osu nuoli itseen, vaikka niitä ympärillä viuhuukin. Vaikka rinnan paljastaisi ja huutaisi, että iske tähän, älä muualle! Silti ymmärrän, että poikaan osunut nuoli ei poistu, vaikka minuunkin oma nuoli tulisi.

Mitenkähän tuo uusi lääke mahtaa pojan kasvaimissa vaikuttaa? Vasta syyskuun alkuun on aikataulutettu seuraava magneetti, jossa tilanne nähdään. Seurailen pojan ihon väriä, peläten keltaisuutta. Se on merkki siitä, että maksa alkaa vedellä viimeisiään. Epävarmuutta pitää oppia sietämään, vaikka on hiustupsua myöden pelon syövereissä. Ja silti toivo pilkahtelee vieläkin siitä, että jospa tämä lääke olisikin se ihmeen tuoja. Jos vaikka poika olisi tuossa hääräämässä vielä ensi kesäänkin asti, kenties siitäkin eteenpäin.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.

Suositut tekstit