Kipujen kanssa tasapainoilua

Pojan oikean kyljen kipu on yhä selvittämätön, mutta läsnä jokaisessa päivässämme. Kun tätä kirjoitan, poika on isänsä kanssa jälleen osastolla kipujen vuoksi. Toissapäivänäkin siellä kävimme, minä ja poika. Ei auttanut tupla-annos morfiinia, nytkään. Yleensä auttaa siihen pienempään, normaaliksi muodostuneeseen kipuun.

Voi, miten sydämeen sattuu, kun poika öisin ähkii vieressä ja hakee hyvää asentoa. Sitten, kun kysyn tarvitseeko lääkettä niin saa kuitenkin sanotuksi, että kyllä. Katselen kellonaikaa ja laskeskelen edellistä lääkeannosta, saako antaa Panadolia, vai morkkua vai onnistuuko tähän kellonaikaan ehkä molemmat. Öisin yleensä kuitenkin lääkitys auttaa ja poika saa nukahdettua. Minäkin sitten jossain vaiheessa. Viime yönä tämä toistui kolme kertaa.
 
Tänään jälleen lääkkeet olivat tehottomia. Panadolia ei vielä saanut antaa ja morkkua meni tupla-annos. Poika irvisti kivusta, otsa oli hikinen ja kyyneleetkin tulivat kivusta. Voi, miten äidin sydäntä särki, kun ei voinut muuta kuin silitellä poikaa ja antaa pojan olla äidin kainalossa. Ja soittaa osastolle, selostaa samat jutut jälleen kerran. Onneksi ottavat vastaan ja pystyvät kivulle jotain siellä tekemään.

Täällä nyt sitten kotona odotan, saadaanko osastolla kipu tälläkin kertaa pois. Syyn löytymiseen en enää näiden kuukausien jälkeen usko. Maksan kasvaimista se kipu varmaan johtuu. Sappitiehyitä on tutkittu aikaisemmin, eikä tukoksia pitäisi olla.

Yritän nyt kuitenkin mennä nukkumaan, jotta jaksan aamulla töihin. Ehkä isänsä kotiintuu yksin ja poika jää osastolle yön yli tai sitten tulevat kotiin molemmat.

Tässä tilanteessa torstain magneettikuvaus alkaa jännittää yhä enemmän. Henkisesti olen yrittänyt varautua siihen, että tulokset eivät ole hyvät. Kasvaimet ovat varmasti kasvaneet, kysymys on vain siitä, miten paljon. Myös jännittää, vieläkö lääkärit hoitavat vai sanovatko, että se oli nyt sitten tässä.