Juhlapäivä, jonka saimme

Viime syksynä mielessäni pyöri, kestääkö poika hoitoja tai auttaako hoidot ylipäätään jouluun asti. Seuraava etappi oli pojan syntymäpäivä. Sitten talvi pikkuhiljaa taittui ja rupesin odottamaan kevättä ja kesää. Isän syntymäpäivä ja omani, tulivat ja menivät ja poika oli yhä kanssamme. Tuli äitienpäiväkin, jonka sain vielä viettää pojan kanssa. 

Tänään tuli sitten peruskoulun päätösjuhlapäivä. Pojan koulutaipaleen päätöspiste, koska nykyisessä kunnossa ja olemattomien tulevaisuusnäkymin ei ole mitään mieltä kirjautua minkään koulun kirjoihin. Tässä oli pojan koulutie. Useampien opettajien ja koulujen kautta tultiin tähän päivään. Poika oli joka ikinen päivä iloinen kouluun lähtijä. Aina hän myös ahkerasti teki kaikki läksynsä. Iloksemme matkalla on tullut vastaan hyviä koulumaailman aikuisia, joiden kanssa on ollut hyvä tehdä yhteistyötä.

Opettaja teki oikein, kun kannusti meitä osallistumaan juhlavaan tilaisuuteen. Emme olleet tulleet edes ajatelleeksi koko juhlaa ennenkuin hän sitä toi meille tiettäväksi. Poika oli otettu kirja-stipendistään ja päättötodistuksen arvosanoja luettiin kotona moneen kertaan. Vakuutimme olevamme hänestä todella ylpeitä. Tilaisuus oli kaiken kaikkiaan hieno ja mieliimme painuva, poika ansaitsi juhlapäivänsä.

Pojan kunto on tällä hetkellä jälleen heikohko. Äskeisen ravintolareissun jälkeen tuli jo päivän kolmas oksennus. Lasten annoksesta poika söi kolmanneksen, jos sitäkään. Aikaisemmin poika oli herkkusuu, joka veteli jo aikuisten annoksia. Ruoka ei maistu, ei pysty, vatsa on jo täynnä, ei ole nälkä. Ja oksupusseja tarvitaan. Täytynee olla lähipäivinä yhteydessä osastolle, jos tilanne säilyy samanlaisena. Paino on tippunut viisi kiloa parin kuukauden takaisesta. Vielä on kuitenkin matkaa vuoden takaiseen painoon noin seitsemän kiloa. Myös kipu on nyt useasti ollut jo asteikollamme numeroa neljä. Asteikkomme on nollasta viiteen. Pari kertaa olemme antaneet morkkua jo tupla-annoksenkin. Jos kipuilu jatkuu, tiedossa on todennäköisesti piipahdus osastolla.