Ketä hoidetaan ja ketä ei, nyt ja tulevaisuudessa

Havahduin yhtenä yönä valvoessani miettimään sitä, miten onnekkaita olemme, kun poikaa vieläkin hoidetaan. Kalliilla lääkkeillä ja erikoissairaanhoidossa. Kehitysvammainen poika, jonka paranemisesta ei ole toivoa. Silti hoidetaan ja yritetään hidastaa taudin etenemistä. Tästä kaikesta ei voi olla muuta kuin kiitollinen. 

Viikon kuluttua olemme vedenjakajalla. Magneettikuva, jossa nähdään, miten paljon tauti on päässyt etenemään. Lääkäreiden arviot, onko lääkkeitä, joita vielä voisi kokeilla jarruttelemiseen. Rintani pakahtuu, koska kuluneina aurinkoisina viikkoina olen onnistunut heivaamaan kuoleman pois ajatuksistani melko hyvin. On nautittu kauniista kesäisistä päivistä ja illoista. On käyty soutelemassa ja on ihailtu luonnon kauneutta.

Pahoinvointi on päivittäistä, vaikka estolääkkeitä menee montaa eri sorttia. Kipu on päivittäistä, siihen menee Panadolia ja morfiinia. Silti poika nauttii pienistä hetkistämme. Veneessä toteaa, että tämä se on elämää.

Tänään on sote ollut uutisissa. Se tulee koskemaan meitä kaikkia tulevaisuudessa. Etenkin sen rahoitus ja säästötavoitteet ovat mietityttäneet. Tulevaisuudessa näissä tilanteissa ei varmasti enää hoideta. Kun todetaan tilanteen toivottomuus, hoidot lopetetaan ja lääkkeet käytetään niille, joilla on toivoa paranemisesta. Tämä tulee olemaan todellisuutta. Muuten tuollaiset säästötavoitteet jäävät saavuttamatta. Onneksi vielä hoidetaan toivottomiakin tapauksia, kuluja laskematta.

1 kommentti:

  1. Omasta mielestäni Suomesta on katoamassa sellainen "kaveria ei jätetä"-mentaliteetti. Jokaiselle kuuluu mielestäni hoito, myös sille, joka on esimerkiksi elintavoillaan aiheuttanut terveysongelmansa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.

Suositut tekstit