Jokainen, joka on joskus sairastanut oksennustaudin, tietää miltä tuntuu oksentaa oksentamasta päästyäänkin. Pojalla on kohta takanaan vuosi enemmän tai vähemmän säännöllistä oksennustautia. Jos menee päivä, ettei oksennusta tule, kyseessä on hyvä päivä. Hyvinvointilääkkeistä (=pahoinvoinnin estolääkkeistä) huolimatta pahoinvointi on sekä syöpälääkkeistä että taudinkuvasta johtuva vakiovieras. Takana on 9 kuuria suonensisäisiä sytostaatteja ja 6 kuuria tablettimuotoisia. Menossa on nyt seitsemäs pillerisatsi.
On ollut aikoja, että ruoka maistuu paremmin, mutta viimeiset viikot ovat menneet todella vähäisellä syömisellä. Lauantaina poika aloitti jälleen syömään sytostaatteja, tuon 16. sytokuurinsa. Niillä mennään 10 päivää. Magneettikuva oli perjantaina, mutta tuloksia emme vielä saaneet. Lääkäri soittelee niitä huomenna. Liekö tämäkin jo turtumista tilanteeseen, mutta en suuremmin surrut sitä, ettei tuloksia perjantaina vielä saatu.
Perjantaina pojalta tutkittiin myös sydämen toimintaan liittyvä veriarvo P-proBNP, jonka arvo pojalla oli 136 , viitearvon maksimiarvon ollessa 64. Tämäkö on syy hengästymiseen, väsymykseen ja huonoon jaksamiseen ylipäänsä? Lääkäri vakuutti, että vaikka nyt aloitettu sytostaatti vaikuttaa juuri sydämen toimintaan, tuo arvo ei ole huolestuttava. Se vaan, että ko. lääkäri ei ollut osaston omia vakilääkäreitä. Tämäkin on asia, joka pitää huomenna lääkäriltä tarkistaa.
Pojalle tuli myös kylkikipu takaisin ja myös jalat ovat kipeät, joten morkku eli morfiini otettiin takaisin päivittäiseen ohjelmaan. Voisiko nuo kivutkin olla sydänperäisiä? Äidin aavistus sanoo, että voivat olla.
Viikonloppuna teimme molempina päivinä pyörätuolilla lähes tunnin ulkoilureissut. Poika tykkäsi kovasti. Yhden jyrkän ylämäen jaksoi hiljakseen kävellä, mutta otti selkeästi kovasti voimille, vaikka puolivälissä pysähdyimme hengittelemään. Luonnosta oli kiva bongata kevään merkkejä: sinivuokkoja, lintujen laulua ja koskena pauhaava puropahanen. Onneksi meillä on tuo pyörätuoli!
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Tänään vietetään kuolleiden lasten muistopäivää. Mekin vietämme sitä osanottokukkien äärellä. Poika pääsi pois eilen aamulla klo 03:15. Ol...
-
16-vuotiaan kuuluu pelata jalkapalloa, soittaa rumpuja ja iloita elämästä. Meidän 16-vuotiaamme ei tänään jaksa enää kättään nostaa tai puhu...
-
Jos et vielä tunne ketään syöpään sairastunutta, niin älä huoli. Se päivä koittaa vielä. Syöpä lisääntyy koko ajan. Joka kolmas saa syövän t...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.