Infektioeristyksineen ja katedrin hoitoineen sekä säännöllisine verikokeineen olemme luoneet nykytilanteesta uuden normaalin arjen, jota elämme. Joskus vielä surullisena mietin sitä, mitä oli vielä silloin, kun poika kävi koulussa ja meillä oli kaikki syyt katsella valoisin mielin tulevaisuuteen.
Näistä päivistä tuli se tulevaisuus. Joka päivä pyritään kuljettamaan poika pienellä kävelylenkillä ulkona. Tänään normaalilenkin varrella oli mukava yllätys, kun poika pääsi ilmaiseen poniajeluun ja sai makkaraa laskiaissunnuntain merkeissä.
Vaikka taustalla onkin tieto parantumattomasta syövästä, juuri nyt elämme tätä arkea, johon mahtuu paljon myös iloisia hetkiä ja naurua.
Elämä jatkuu syövän kanssa ja meidän vanhempien tehtävä on tehdä siitä mahdollisimman hyvää pojalle. Pojalle laitetaan sitä ruokaa, mitä hän toivoo. Koitetaan keksiä kivaa tekemistä, joka onnistuu infektioeristyksestä ja kunnosta huolimatta. Musiikkiterapia on onneksenne voinut jatkua. Se järjestyy terapeutin tiloissa aamupäivällä ennenkuin tilassa on käynyt muita. Tästä olemme enemmän kuin kiitollisia Sävelavaimen Maarikalle.
Huomenna mennään käymään TAYSin lasten hemapolilla verikokeissa ja hakemassa seuraavat sytopillerit. 26.2. - kahden viikon kuluttua - onkin sitten magneettikuvaus. Jo sen ajattelu saa sykkeen nousemaan ja kehon jännittyneeseen tilaan. Mitä onkaan sitten tuona aamuna tunnelmat...
Se täytyy nyt vain unohtaa ja elää päivää kerrallaan siihen asti. Etukäteen murehtiminen kun ei auta tässä tilanteessa yhtään ketään. Se vain vie tunteet sellaiseen, mitä en halua tässä kohtaa tuntea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.