Väsynyt poika

Keskiviikon sytojen jälkeen poika on ollut jälleen kovin väsynyt. On jopa nukkunut päivänokosia useampaankin kertaan.

Aamulla kotisairaala kävi ottamassa verikokeet ja hb oli nyt 84. Sunnuntaina mennään punahiutale-tankkaukseen osastolle. Sitten varmaan alkaa taas paremmin jaksella.

Kasvutekijää pistetään nyt sitten päivittäin, kunnes toisin ohjeistetaan. Kehoon voidaan ulkoa laittaa punasoluja ja trombosyytteja, mutta valkosoluja saadaan vain luuytimestä. Kasvutekijä pistoksilla saadaan luuydintä buustattua tuottamaan verisoluja.

Syöminen on ollut myös kehnoa, jotain sentään on saatu menemään. Juomista seuraamme merkkaamalla ylös kaikki juomiset. Pari litraa pitäisi jokaiseen päivään saada saldoksi.

Koska crp oli myös noussut taas yhdeksään, pitää tarkemmin seurata mm. kuumeen tms. infektion varalta. Osastolle antibioottitiputukseen heti, jos kuume nousee. Crp voi hetkellisesti nousta myös syöpäsolujen kuollessa. Toivottavasti on siitä johtuvaa tällä kertaa.

Koska poika kovasti odottaa joulua, olemme jo luoneet kotiin pikkuisen joulujuttuja. Joka viikko on tarkoitus tehdä vähän jotain lisää. Ulkona on lyhtyjä, joissa on ahkerasti poltettu kynttilöitä. Pipareita ja joulutorttuja on täksi illaksi "pikkujouluun" valmiina. Verhoja ja mattoja on jo vaihdettu jouluisempiin olohuoneessa. Kynttilöitä on myös ruokapöydässä. Jouluihmiselle tämä on oikeastaan ihan mukavaa puuhaa. Aikaisemmin olen tiukasti rajannut adventinaikaan nämä koristelut, mutta miksikäs ei voisi olla jo nyt. Otetaan tästä joulusta kaikki irti. Tämähän voi olla pojan viimeinen joulu.

Vaikka kuka näistä tietää, voihan tämä olla minulle itsellenikin viimeinen joulu. Eihän elämässä ole mitään takuita, sen jos jonkin olen oppinut. Myös sen olen oppinut, että ihminen ei ole oman elämänsä seppä. Elämässä tapahtuu paljon asioita, joille ihminen itse ei voi yhtään mitään. Voi vaan joko sopeutua tai sitten voi yrittää taistella vastaan. Itse taidan olla enemmän sopeutuja. Minua suorastaan ärsyttää ne äidit, jotka julistavat sitä, että aina pitää toivoa ja heidänkin lapsensa parani, kun he vaan jaksoivat toivoa. Kyllähän minä edelleen toivon ihmettä tapahtuvaksi. Kuvittelen toivovani pojan viimeiseen hengenvetoon asti. Mutta mahdottoman edessä on pakko nöyrtyä. En kuvittele toivoni olevan niin kantavan, että sillä poika paranisi. Onko yksikään lapsi parantunut äidin toivolla? Onko huono äiti se, jonka lapsi kuolee, kun ei äiti ole pystynyt tarpeeksi toivomaan?