Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Hoidoissa jälleen
Hyvin osui lomajaksoni pojan hoitojaksoon. Tänään aamulla pakkasimme jälleen reppuun tabletit, puhelimet, dvd-leffat ja koulukirjat, hammasharjan ja mentholikarkkien ohella. Karkkeja kutsutaan meillä hyvinvointikarkeiksi, koska niillä on saatu moni oksennus estettyä. Osa tavaroista oli turhia, koska tämä olikin vain yhden päivän reissu.
Etukäteen oli arvattavissa, että pahoinvointipussia tarvittiin heti, kun osaston ovesta astuttiin sisään.
Sinne on ehdollistunut pahoinvointi ja yököttely. Pojan hajumaailma on hoitojen myötä voimistunut ja sairaalan hajut tuottavat huonon olon.
Tippaletkuista meni tänään kolmea eri sytostaattia: Vinkristinia, Karboplatinia ja Epirubisiinia Ja poika oli jälleen kerran sinnikäs ja sisukas. Syömään ei suostunut, mutta smoothieta ja jugurttia meni. Kotona sitten meni jo kananugetitkin.
Briteistä löysin lisää tietoa DSRCTstä. Tämän linkin kautta löytyvä tieto antaa toivoa viettää vielä seuraava äitienpäivä pojan kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
16-vuotiaan kuuluu pelata jalkapalloa, soittaa rumpuja ja iloita elämästä. Meidän 16-vuotiaamme ei tänään jaksa enää kättään nostaa tai puhu...
-
Luin jostain lähipäivinä ajatuksen, joka jäi pyörimään mieleeni. Yleensä sanotaan, että jokainen päivä tulisi elää kuin eläisi viimeistä päi...
-
Päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet kuluvat. Eilen tuli täyteen neljä vuotta pojan kuolemasta. Tänään vietetään jälleen ympäri Suomea kuoll...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.