Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Hoidoissa jälleen
Hyvin osui lomajaksoni pojan hoitojaksoon. Tänään aamulla pakkasimme jälleen reppuun tabletit, puhelimet, dvd-leffat ja koulukirjat, hammasharjan ja mentholikarkkien ohella. Karkkeja kutsutaan meillä hyvinvointikarkeiksi, koska niillä on saatu moni oksennus estettyä. Osa tavaroista oli turhia, koska tämä olikin vain yhden päivän reissu.
Etukäteen oli arvattavissa, että pahoinvointipussia tarvittiin heti, kun osaston ovesta astuttiin sisään.
Sinne on ehdollistunut pahoinvointi ja yököttely. Pojan hajumaailma on hoitojen myötä voimistunut ja sairaalan hajut tuottavat huonon olon.
Tippaletkuista meni tänään kolmea eri sytostaattia: Vinkristinia, Karboplatinia ja Epirubisiinia Ja poika oli jälleen kerran sinnikäs ja sisukas. Syömään ei suostunut, mutta smoothieta ja jugurttia meni. Kotona sitten meni jo kananugetitkin.
Briteistä löysin lisää tietoa DSRCTstä. Tämän linkin kautta löytyvä tieto antaa toivoa viettää vielä seuraava äitienpäivä pojan kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Viides vuosi on kulumassa. Menneisiin päiviin sisältyy myös ihan iloisiakin päiviä. Mutta myös raskaita hetkiä. Mielessäni on usein pyöriny...
-
Tänään kaksi lapsuus- ja nuoruusystävääni soitteli kysellen, mitä kuuluu. Tällaisessa tilanteessa, jossa omat voimat ovat välillä kortilla, ...
-
Tähän mennessä on tullut kirjoitettua lähinnä vain niitä surun ja kuoleman ajatuksia, joita pojan sairastuminen on herättänyt. Tänään haluan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.