Tänään poika oli magneettikuvissa ja ultrassa ja kasvainten todettiin pienentyneen. Hoidot siis vielä tehoavat. Huomenna jälleen alkavat hoidot, joita jatkuu tämä viikko. Ensi viikko todennäköisesti tankkauksia, sairaalan ja kodin välillä kulkemista ja kolmannella viikolla alkaa olla vointi ok.
Elämä kulkee näiden hoitojen tahdissa.
Vaikka tiedänkin väistämättömän olevan tulossa, niin jotenkin paino tuntuu hartioilla pienemmältä. Vielä saimme jatkoaikaa. Vielä pystyn pojan poskea silittämään. Ehkä pääsemme jouluun asti....
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Viides vuosi on kulumassa. Menneisiin päiviin sisältyy myös ihan iloisiakin päiviä. Mutta myös raskaita hetkiä. Mielessäni on usein pyöriny...
-
Tänään kaksi lapsuus- ja nuoruusystävääni soitteli kysellen, mitä kuuluu. Tällaisessa tilanteessa, jossa omat voimat ovat välillä kortilla, ...
-
Tähän mennessä on tullut kirjoitettua lähinnä vain niitä surun ja kuoleman ajatuksia, joita pojan sairastuminen on herättänyt. Tänään haluan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.