Tyhjiä sanoja?

Muistan erään isäni syntymäpäivän, jolloin hän täytti pyöreitä vuosia. Odotin silloin poikaa ja olimme juuri saaneet lapsivesipunktion tulokset. Tuloksissa oli sulattelemista ja itkeskelin paljon sen tiedon vuoksi, että syntyvällä pojalla olisi downin syndrooma. Toisaalta tiesin rakastavani poikaa hänen omana persoonanaan, millainen hän ikinä olisikaan. Olin yrittänyt sopia onnittelukäyntiä isäni luona ja mietimme kovasti, mitä hänelle ostaisi lahjaksi. Isä kun yleensä aina löysi vian kaikista lahjoista, joita hänelle ikinä annoinkaan. Puhelimessa isä sanoi monta kertaa, että ei sitten yhtään mitään lahjoja. Hän ei halua lahjoja. Ajattelin sitten, että leivonpa isälle kakun ja menemme sen kakun kanssa. Olkoon se lahjani. Saattaa olla, että muutama kyynelkin siihen kakkutaikinaan tipahti.

No kävimme sitten isän luona ja syötiin kakkua ja juotiin kahvia. Kun pääsimme kotiin, isä soitti perään ja huusi, kun ei omilta lapsiltaan saanut mitään lahjaa, vaikka vieraammatkin häntä muistivat.

Isäni muuten ei ole minkäänlaista osaaottoa meille lähettänyt pojan kuoleman johdosta. Ei ole edes soittanut. Voitteko kuvitella, että sellaisiakin isovanhempia on olemassa, jotka eivät oikeasti välitä puupennin vertaa lapsistaan tai lapsenlapsistaan.

Kun poika sairasti oli ihmisiä, jotka soittivat ja kävivät ja sanoivat, että auttavat meitä, kun vain pyydämme heiltä apua. Nyt nuo samat ihmiset ovat jättäneet meidät tyystin oman onnemme nojaan. Eivät soita ja kun itse soitan, niin heillä on kovin huono tilanne aina puhua. En tiedä, miten olen onnistunut näitä ihmisiä loukkaamaan. Vai pitääkö meitä nyt pelätä jotenkin?

Toivoisinkin nyt kaikilta, jotka tätä lukevat: Jos jotain uuden vuoden lupausta teette, niin miten olisi sellainen, että älkää puhuko sanoja, joita ette tarkoita. Älkää puhuko tyhjiä sanoja.

Hyvää Uutta-Vuotta 2019!