Toissa päivänä jännitettiin, pitääkö lähteä osastolle saamaan suonensisäistä antibioottia, crp kun oli ollut nousussa. Onneksi se lähti laskemaan.
Eilen sitten kävi ilmi, että tromboja pitää käydä tankkaamassa. Reissussa meni neljä tuntia.
Huomenna taas katsotaan, joko solut ovat lähteneet nousuun ja saadaanko päivittäinen piikittäminen jo lopettaa.
Ensi viikolla pitäisi olla jälleen hoitoviikko. Pitäisi saada poika kuntoon ennen sitä.
Vastaan tuli yksi todella hyvä äidin kirjoitus, kun hänen lapsensa ei parantunut. Tunnen samoin monessa asiassa. Täälläkin olen kritisoinut taistelu-termiä. On myös välillä ärsyttänyt ne kehittyneen lääketieteen kehumiset ja tilanteet joissa joudun vakuuttelemaan tilanteen mahdottomuu0tta. Voit lukea tekstin tästä
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Uusi ajanlaskumme kulkee päivää numero 16. Eilen oli pojan siunaus- ja muistotilaisuus. Tänään kävimme kuuntelemassa kirkossa pojan nimen va...
-
Jos et vielä tunne ketään syöpään sairastunutta, niin älä huoli. Se päivä koittaa vielä. Syöpä lisääntyy koko ajan. Joka kolmas saa syövän t...
-
Panivat syntymässä kiven sydämeen, ettei sydän olisi liian kevyt, lähtisi lentoon Panivat leipoessa kiven leipään ettei totuus syödessä ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.