Toissa päivänä jännitettiin, pitääkö lähteä osastolle saamaan suonensisäistä antibioottia, crp kun oli ollut nousussa. Onneksi se lähti laskemaan.
Eilen sitten kävi ilmi, että tromboja pitää käydä tankkaamassa. Reissussa meni neljä tuntia.
Huomenna taas katsotaan, joko solut ovat lähteneet nousuun ja saadaanko päivittäinen piikittäminen jo lopettaa.
Ensi viikolla pitäisi olla jälleen hoitoviikko. Pitäisi saada poika kuntoon ennen sitä.
Vastaan tuli yksi todella hyvä äidin kirjoitus, kun hänen lapsensa ei parantunut. Tunnen samoin monessa asiassa. Täälläkin olen kritisoinut taistelu-termiä. On myös välillä ärsyttänyt ne kehittyneen lääketieteen kehumiset ja tilanteet joissa joudun vakuuttelemaan tilanteen mahdottomuu0tta. Voit lukea tekstin tästä
Suru on hinta, joka meidän on maksettava elämästä ja rakkaudesta. Astuimme toukokuussa 2017 pimeään tunneliin, jonka toisesta päästä ei vielä ole tietoa. Tässä blogissa kirjoittelen matkalta ajatuksiani päiväkirjamuodossa. Tälle matkalle en halunnut. Lapseni sairastui parantumattomaan syöpään, jonka nimi on desmoplastinen pieni pyöreäsolukasvain, DSRCT. Lapseni kuoli syyskuussa 2018.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Poika kuoli kaksi vuotta sitten syyskuussa. Silloin tuntui, kuin koko elämä olisi seisahtunut ja pysähtynyt siihen hetkeen. Silti elämä on j...
-
Luin Astrid Swanin rintasyöpää koskevan jutun. (Sinäkin voit lukea, jos se vielä löytyy Ylen arkistoista, tästä linkistä .) Tästä jutusta ...
-
Elämämme on jatkunut ja hakeutunut uusiin uomiin. Muutama muutto on tehty, nykyisessä paikassa on asuttu reilu puolitoista vuotta. Enää sein...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Se julkaistaan, kun olen sen tarkistanut.