Ensimmäinen vuosiko se vaikein?

Aina sanotaan surevalle, että ensimmäisen vuoden jälkeen helpottaa. En taida täysin tuota allekirjoittaa.

Olemme eläneet ilman poikaa ensimmäiset äitienpäivät ja isäinpäivät, syntymäpäivät, kuolinpäivät ja joulun.
Toinen kierros vuosipäiviä ei ole ollut yhtään helpompi. Päinvastoin. Tämä joulu oli minulle paljon rankempi. Kyyneleet ovat poltelleet usein. Yhdenlainen taito on sekin, että joskus saa kyyneleet kuivumaan silmissä ennen kuin ne valuvat poskille.

Huomenna poika täyttäisi 18 vuotta. Ei taida olla helppo päivä tulossa. Jo nyt sydän pakahtuu, kun vain ajattelenkin sitä.

Ehkä on niin, että pojan isän hoidot ja sairastaminen nostavat jälleen kaiken enemmän pintaan. Kun on tilanteessa jossa ei uskalla katsoa kovin kauas tulevaisuuteen, kun nykyhetki on paljolti odottamisen tilassa olemista. Katse kääntyy silloin useammin menneeseen.