Elää kuin viimeistä päivää?

Luin jostain lähipäivinä ajatuksen, joka jäi pyörimään mieleeni. Yleensä sanotaan, että jokainen päivä tulisi elää kuin eläisi viimeistä päiväänsä. Jos ajattelen elämäni loppuvan tämän päivän jälkeen, niin en mitenkään pysty päivääni saamaan kaikkea sitä tärkeää, jota haluaisin elämässäni olevan. Jos tuolla kliseellä tarkoitetaan sitä, että pitäisi pystyä elämään hetkessä, niin se saa ihan toisen merkityksen. Jos elän tässä hetkessä aistit ja mieli avoimena, niin silloin minulla on kaikki universumin aika ja omistan tämän hetken lisäksi myös tulevat hetket. Sen sijaan, että suorittaisin kiireellä ja hädällä sitä viimeistä päivää, elän elämääni hetki hetkeltä. Tässä ajatuksessa on suuri ero. Suoritatko sinä elämääsi vai elätkö sitä hetki hetkeltä?

Kun poika oli vielä kanssamme, mielestäni emme eläneet kuin viimeistä päivää vaan elimme hetkestä hetkeen. Silloin, pojan viimeisenä kesänä oli paljon hellepäiviä, samanlaisia joita nyt on ollut muutaman viikon ajan. Ne kesän hetket, kun lähdimme rantaan ja veneilemään tai autolla kauemmas nauttimaan luonnosta ovat palautuneet mieleeni helteen mukana. Pojan sanoin, ne ne vasta olivat elämää.