Vetovoiman laki - energiakentät - todellako?

On olemassa elämänfilosofioita, joissa sanotaan, että energia vetää puoleensa samankaltaista energiaa. Että positiivinen energia vetää puoleensa positiivista energiaa ja negatiivinen negatiivista.
14.5. asti uskoin, että näin on. Mietin, miten onnekkaita olimme, koko perhe uudesta kotikaupungista ja siitä, miten elämä oli asettunut paikalleen. Muistan, miten tuota äitienpäivää edeltävällä viikolla tunsin niin suurta onnea ja iloa joka päivä töistä kotiin palatessa. Luonto oli heräämässä kevääseen, mustarastaat ja muut uudet lintututtavuudet lauloivat aamuisin huumaavasti.

Positiivisempaa energiaa ei voisi kenessäkään olla, mitä minussa silloin oli. Kunnes sitten 15.5. pojalta löytyi patit. Ja siitä alkoi tämä nykyinen elämänvaihe. Syytin kauan itseäni siitä, että olin jotenkin kutsunut meidän elämään noita vaikeuksia omalla huonolla energiallani, uskoinhan silloin tuohon vetovoiman lakiin. Sitten aloin miettiä elämäämme itseni ulkopuolelta. Voisiko tosiaan olla niin, että minun energiani takia toiset ihmiset kärsivät? Enhän minä missään energiakentässä voi olla niin mahtipontinen.

Vaikka katselenkin elämäämme täältä omista silmäkuopistani käsin, se ei tarkoita, että olisin koko meidän perheen elämän keskipiste, se kaiken määräävä kompassi. Silloinhan kaikki rakkaani olisivat vain minun elämäni pelinappuloita. Ja sitä he eivät todellakaan ole. He ovat omien elämiensä keskipisteitä. Ja voin sanoa, että heistä ei huonoa energiaa säteile. Ei edes tässä tilanteessa.

Elämä on vain sellaista, että joskus tulee elämässä eteen asioita, joille ei kertakaikkiaan voi mitään. Silloin ainoa asia, mihin pystyy vaikuttamaan on se, miten ne asiat kohtaa.

Pojan sairauden osalta me kaikki tiedämme, että onnellinen loppu vaatii korkeimman mahdollisen tahon ihmeen. Ja vaikka kirjoittelenkin tänne paljon juuri siitä kuolemasta, joka jossain kohtaa tulee kohdattavaksi, itseasiassa jokainen päivä on matka elämämme virrassa. Katsellaan ja kuunnellaan, haistellaan ja maistellaan sitä, mitä kulloinkin matkalla kohdataan. Eletään elämää hetkestä hetkeen, päivästä päivään.

Mies joutui keuhkokuumeessa sairaalaan. Minun huonon energiakenttänikö vuoksi? Tuskin. Niin vain nyt tapahtui. Lisäksi häneltä löytyi influenssa-b, vaikka haki rokotteen marraskuussa. Se saattaa iskeä poikaankin, lähipäivät näyttävät. Saimme Tamiflu-kuuriin reseptin osaston lääkäriltä. Emme vain vielä voi sitä aloittaa, kun tänä iltana ja huomenaamulla on vielä syöpälääkkeitä syötävänä. Huomenillalla aloitamme sitten Tamiflun ja toivomme, että se pitää influenssan pojasta poissa. Yritän saada kuurin myös itselleni työterveyslääkäriltä, että en osaltani saisi tautia ja uhkaisi poikaa tartunnalla. Elämä on.